Hyppää sisältöön
Media

Alueellisuus säilyy riistahallintouudistuksessa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 28.10.2010 11.08
Tiedote -

Valtioneuvosto on tänään hyväksynyt hallituksen esityksen riistahallintolaiksi. Laissa säädetään muun muassa Suomen riistakeskuksesta. Suomen riistakeskus on riistatalouden asiantuntijaorganisaatio, joka muodostetaan yhdistämällä riistanhoitopiirit ja Metsästäjäin keskusjärjestö yhdeksi valtakunnalliseksi organisaatioksi. Muutoksella vähennetään hallinnon päällekkäisyyksiä ja tehostetaan toimintoja. Julkiset hallintotehtävät eriytetään Suomen riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikön alaisuuteen. Laki pyritään saamaan voimaan ensi vuoden alusta, jolloin myös Suomen riistakeskus aloittaa toimintansa.

Suomen riistakeskus tulee olemaan valtakunnallinen maakunnallisiin toimipisteisiin hajautettu prosessiorganisaatio. Vahva maakuntien erityispiirteiden tuntemus on ollut nykymuotoisen riistahallinnon vahvuus, josta halutaan edelleen pitää kiinni. Toimiminen Suomen riistakeskuksena varmistaa kuitenkin nykyistä paremmin hallintopäätösten ja menettelytapojen yhdenmukaisuuden, mikä parantaa asiakkaiden oikeusturvaa ja lisää heidän yhdenvertaisuuttaan. Aluetoimistojensa kautta Suomen riistakeskus tulee olemaan läheinen kumppani valtion aluehallintoviranomaisten kanssa alueellisessa luonnonvarojen hallinnassa.

Muutoksella haetaan myös lisää avoimuutta riistapolitiikan valmisteluun. Suomen riistakeskuksen yhteyteen perustetaan alueelliset riistaneuvostot sekä valtakunnallinen riistaneuvosto. Näiden riistaneuvostojen tehtävänä on tuoda erityisesti hirvieläinpolitiikkaan ja suurpetopolitiikkaan avointa ja vuorovaikutteista sidosryhmäyhteistyötä ja erilaisten intressien yhteensovittamista. Tällä pyritään varmistamaan nykyistä paremmin erityisesti suurpetoihin liittyvien konfliktien hallintaa.

Riistahallinnon uudistuksen tavoitteena on turvata metsästäjien tekemä vapaaehtoistyö riistahallinnon hyväksi myös jatkossa. Toimiva vuorovaikutus riistanhoitoyhdistysten ja Suomen riistakeskuksen välillä on ensiarvoisen tärkeää. Tästä on pidetty erityistä huolta muutoksen valmistelussa, joten riistanhoitoyhdistysten asemaan tai määrään ei esitetä muutoksia. Riistanhoitoyhdistysten toiminta perustuu suurelta osin vapaaehtoistyöhön. Vuonna 2008 vapaaehtoistyötä teki arviolta 43 000 metsästäjää ja sen arvioitu arvo riistanhoitoyhdistyksissä oli 7,1 miljoonaa euroa.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan myös muutoksia metsästyslakiin eräiltä osin.
Muutoksella pyritään mm. nopeuttamaan ja tehostamaan vahinkoa tai vaaraa aiheuttavien eläinten poistamista ihmistoimintojen, kuten esimerkiksi kotieläintalouden läheisyydestä. Kiellettyjä pyyntikeinoja koskevien lupien siirtäminen maa- ja metsätalousministeriöstä Suomen riistakeskukselle todennäköisesti lisää kansalaisten luottamusta suurpetopolitiikkaan, kun kaikki hallintopäätökset tehdään lähempänä kansalaista.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Sami Niemi, puh. 0400 238 505