Hyppää sisältöön
Media

Ammattikalastuksessa valmistellaan siirtymistä toimijakohtaisiin kiintiöihin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.7.2015 15.13
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö ryhtyy valmistelemaan merialueen ammattikalastuksen toimijakohtaisten kiintiöiden käyttöönottoa osana laajaa EU:n yhteisen kalastuspolitiikan kansallista toimeenpanoa koskevaa hallituksen esitystä.

Uudistuksen tavoitteena on parantaa ammattikalastuksen kannattavuutta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa vastaavien järjestelmien käyttöönotto on johtanut alan kannattavuuden merkittävään paranemiseen.

Tällä hetkellä ammattikalastajat kalastavat silakkaa, kilohailia, lohta ja turskaa Suomen yhteisistä kansallisista kiintiöistä ja kalastusta säädellään valtion toimin. Vastaisuudessa on tarkoitus siirtää ratkaisuvaltaa ja vastuuta kalastuskiintiöiden käytöstä entistä enemmän yksittäisille yrityksille ja kalastajille. Suomen kansalliset kalastuskiintiöt on tarkoitus jakaa tietyn jakosuhteen mukaisesti kalastusyrityksille tai -yrittäjille. Ne voisivat siten optimoida oman kiintiönsä kalastuksen saadakseen kalasta parhaan mahdollisen hinnan, mikä todennäköisesti myös tasaisi kalan tarjontaa. Yritysten kiintiöosuudet olisivat voimassa useita vuosia, mikä mahdollistaisi yritysten toiminnan pitkäjänteisemmän suunnittelun ja yritystoimintaan sijoittamisen pitkällä aikavälillä.

Toimijakohtainen kiintiöjärjestelmä on hallinnollisesti Suomen nykyistä säätelyjärjestelmää monimutkaisempi. Uusi järjestelmä otetaan käyttöön aikaisintaan vuoden 2017 alussa, sillä sen valmistelu edellyttää monien eri kokonaisuuksien huomioon ottamista. Mahdollisimman oikeudenmukaiset ja toimivat ratkaisut tulee selvittää muun muassa järjestelmän soveltamisesta eri kalastusmuotoihin, yrityksille jaettavien kiintiöiden jakoperusteista, kiintiöiden käyttöä koskevista säännöistä, järjestelmän valvonnasta ja tietojärjestelmästä sekä mahdollisesta kiintiöiden maksullisuudesta.

Maa- ja metsätalousministeriö on järjestänyt kiintiöjärjestelmästä kaksi avointa seminaaria ja kerännyt huhti-toukokuussa näkemyksiä kaikille avoimella sähköisellä kyselyllä, jossa edellä mainittuja asiakokonaisuuksia on esitelty monipuolisesti. Noin kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista yrityksistä ja yrittäjistä kannatti siirtymistä toimijakohtaisiin kiintiöihin silakan ja kilohailin kalastuksessa sekä noin kolme neljäsosaa lohen kalastuksessa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Kalatalousneuvos Risto Lampinen, p. 0295 162 458
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Kimmo Tiilikainen