Hyppää sisältöön
Media

Puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen 2,0 miljoonaa euroa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.12.2007 11.02
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään osoittanut 2,0 miljoonaa euroa lisää kuluvan vuoden puuntuotannon kestävyyden turvaamiseksi tehtäviin töihin ja muihin edistämistoimenpiteisiin. Varat osoitetaan metsäkeskuksille.

Vuonna 2007 on metsäkeskuksilla yhteensä käytettävissä valtion tukea 59,54 miljoonaa euroa ja 64,36 miljoonaa euroa myöntämisvaltuutta puuntuotannon kestävyyden turvaamiseksi rahoitettaviin töihin.

Nyt myönnettävät lisämäärärahat käytetään pääasiassa niin, että niillä hoidetaan 5 500 hehtaaria nuorta metsää. Lisäksi rahoitetaan muun muassa energiapuun korjuuta, energiapuun haketusta ja juurikäävän torjuntaa.

Lisämäärärahan työllisyysvaikutukseksi arvioidaan 100 henkilötyövuotta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen, puh. (09) 160 52415