Hyppää sisältöön
Media

Avoimet ovet Kotkan Korkeakosken kalatiellä luonnon päivänä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.8.2016 16.00
Tiedote

Suomen luonnon päivää vietetään 27.8. Silloin voi suunnata esimerkiksi Kymijoen Korkeakoskelle kuulemaan, kuinka luonnonkalakantoja elvytetään. Ministeri Kimmo Tiilikainen avasi 6. kesäkuuta Korkeakoskella Suomen uusimman kalatien, jota myöten taimenia on jo noussut Kymijokeen. Tapahtumassa asiantuntijat kertovat, miten kalatie mahdollistaa lohen, taimenen ja siian luontaisen elinkierron.

– Kymijoki on yksi merkittävimmistä kalatien rakentamiskohteista Suomessa. Luonnon päivänä kutsumme kaikki kiinnostuneet tutustumaan Korkeakosken kalatiehen, joka tukee vaelluskalojen luontaista elinkiertoa ja josta hyötyvät tulevaisuudessa niin vapaa-ajankalastajat kuin elinkeinon harjoittajat, sanoo tapahtumaan osallistuva kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä.

– Kesän aikana 80 kalaa, joista noin 60 taimenia, on kulkenut kalatietä pitkin. Tämä vahvistaa, että kalatie on teknisesti toimiva, vaikka tämän kesän virtausolosuhteet Korkeakoskella eivät kaikilta osin ole tukeneet kalojen hakeutumista kalatiehen. Virtaama Korkeakoskella on ollut huomattavasti normaalia pienempi, koska yksi turbiini on remontissa, sanoo kalastusbiologi Kauko Poikola ELY-keskuksesta.

Vuosina 2015–2016 tehty rakennustyö oli vaativa. Yhteensä 205 metrin pituinen ja 52 allasta sisältävä kalatie on toteutettu kulttuurihistoriallisesti merkittävälle alueelle kohtaan, jossa putouskorkeutta on 13 metriä.

– Kalatietä käyttävien kalojen määrä kasvaa, kun poikastuotanto yläpuolisilla alueilla lisääntyy. Kalatiessä on hyvät säätömahdollisuudet ja syksyn aikana testataan virtaaman ja kynnyskorkeuden säätöjä, jotta lohikalojen mahdollisuudet nousta saadaan optimoitua, Poikola sanoo.

Alkuperäinen lohikanta katosi Kymijoesta vuonna 1933 valmistuneiden voimaloiden ja teollistumisen takia. Alueella on tehty istutuksia, mutta pitemmällä aikajänteellä jatkuvuuden takaa kalojen luontainen lisääntyminen. Kymijoki onkin yksi hallituksen Luontopolitiikka-kärkihankkeen pilottikohteista, joissa käytännön toimenpiteitä vaelluskalakantojen hyväksi tehdään.

Suomen luonnon päivää vietetään aina elokuun viimeisenä viikonloppuna. Päivästä on tavoitteena tehdä uusi suomalainen kansanperinne ja vakiintunut liputuspäivä.

Korkeakosken kalatie on luonnon päivänä poikkeuksellisesti avoinna yleisölle. Tapahtuman järjestävät ELY-keskus sekä maa- ja metsätalousministeriö. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja paikalla on kahvitarjoilu.

Paikka: Kymijoentie 55, 48720 Kotka
Aika: 27.8. klo 11–14

Lisätietoja:
kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0400 291 910, etunimi.sukunimi@mmm.fi
kalastusbiologi Kauko Poikola, ELY-keskus, p. 0295 029 079, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi