Bioenergiatuotantoon tulossa uusia avustuksia

Maa- ja metsätalousministeriö 21.8.2008 11.37
Tiedote -

Bioenergiaa tuottavien laitosten investointeihin ja niiden selvityksiin on tulossa loppusyksyn aikana haettavaksi avustuksia. Avustuksia aiotaan myöntää pääasiassa biokaasulaitosten rakentamiseen sellaisilla alueilla, joilla on kotieläinkeskittymiä ja niistä aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Tavoitteena on myös avustaa muita bioenergiaa tuottavia maatilakokoluokkaa suurempia investointeja.

Avustusta voidaan myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille. Avustuksen enimmäismäärä olisi 45 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Avustusta voidaan korottaa 10 prosenttia keskisuurten yritysten ja 20 prosenttia pienten yritysten osalta.

Avustusta aiotaan myöntää vain sellaisiin hankkeisiin, joita ei toteutettaisi ilman julkista tukea. Avustusten uskotaan näin edistävän uutta yritystoimintaa maaseutualueilla. Hankkeiden avulla voidaan kehittää bioenergian uusia tuotantomenetelmiä, tuotteita ja palveluja, jotka hyödyttävät laajemminkin bioenergia-alaa.

Asetuksen valmistelun yhteydessä tehdyn esiselvityksen mukaan lähivuosina voitaisiin käynnistää 6-10 suurehkoa biokaasulaitosta. Uusiutuvan bioenergian tuotannolla ja käytöllä pystytään hillitsemään ilmastonmuutosta. Samalla vahvistetaan kestävää maaseudun yritystoimintaa.

Raha-asianvaliokunta puolsi tänään asetusta bioenergiatuotannon avustamisesta. Asetus tulee valtioneuvoston käsittelyyn tämänhetkisen arvion mukaan syyskuussa valtiontukia koskevan ilmoitusmenettelyn jälkeen.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Birgitta Vainio-Mattila, p. (09) 1605 2911, 040 861 7793