Hyppää sisältöön
Media

CAP-paketille lopullinen sinetti maatalous- ja kalastusneuvostossa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2013 13.58
Tiedote -

Tämän vuoden aikana lopulliseen muotoonsa neuvoteltu EU:n yhteisen maatalouspolitiikan CAP:n uudistus saa viimeisen sinettinsä joulukuun 16.-17. päivinä pidettävässä maatalous- ja kalastusneuvostossa. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen osallistuu Brysselissä pidettävään kokoukseen.

Liettuan EU-puheenjohtajakauden viimeisen neuvoston pitkällä asialistalla suomalaisittain kiinnostavia asioita ovat maataloustuotteiden menekinedistämispolitiikan uudistaminen, komission informaatio luonnonmukaisen tuotannon lainsäädännön uudistamista koskeneesta julkisesta kuulemisesta, Venäjän määräämä vientikielto muun muassa perunoille sekä Atlantin ja Pohjanmeren isoista kalastuskiintiöistä päättäminen.

Luonnonmukaista tuotantoa koskevassa asiakohdassa Suomi toivoo muun muassa, että luomurehuihin voisi mahdollisimman pian ryhtyä lisäämään orgaanista seleeniä, sillä Suomen maaperässä seleeniä on vähän ja luomueläinten seleenintarvetta on vaikea täyttää muutoin kuin rehuihin lisätyllä seleenillä. EU-lainsäädäntö sallii toistaiseksi vain epäorgaanisen seleenin käytön luomueläinten rehuissa, vaikka markkinoilla on myös hyväksyttyjä orgaanisen seleenin lähteitä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Risto Artjoki, p. 0295 16 2254
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269

Jari Koskinen