Hyppää sisältöön
Media

Kansallinen metsäohjelma 2015: Metsäalasta biotalouden veturi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.9.2010 12.58
Tiedote -

Kansallisen metsäohjelman (KMO 2015) tarkistus on valmistunut. Uusi KMO 2015 sisältää uudistetut metsäpoliittiset linjaukset, jotka käsitellään valtioneuvostossa periaatepäätöksenä marras-joulukuussa kuulemiskierroksen jälkeen. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan johtama laajapohjainen metsäneuvosto hyväksyi esityksen uudeksi Kansalliseksi metsäohjelmaksi kokouksessaan 14.9.2010.

Uudistettu vuoteen 2015 ulottuva Kansallinen metsäohjelma nostaa metsäalan maamme kasvavan biotalouden veturiksi. Suomesta on luonnonvarojemme ja osaamisemme avulla tehtävissä biotalouden edelläkävijä. KMO 2015:n mukaan uudistuvalla metsäalalla on paljon mahdollisuuksia nopeasti muuttuvassa globaalissa toimintaympäristössä.

Ohjelman linjausten mukaisesti metsäpolitiikan päämääränä on metsiin perustuvan liiketoiminnan vahvistaminen ja tuotannon arvon kasvattaminen. Uudet, asiakaslähtöiset ja pitkälle jalostetut tuotteet ja palvelut parantavat yritysten kilpailukykyä ja kannattavuutta ja luovat edellytyksiä investoida Suomeen. Jatkossa puuta ja sen ainesosia käytetään entistä monipuolisemmin esimerkiksi bioenergian, kemikaalien ja lääkkeiden tuotantoon. Tuotteiden ekotehokkuus kilpailutekijänä korostuu. Puurakentamista ja puutuotteiden käyttöä edistetään voimakkaasti. Metsiin perustuvaa yritystoimintaa monipuolistetaan edistämällä muun muassa puun energiakäytön, luontomatkailun, luonnontuotteiden hyödyntämisen ja metsäpalveluyrittäjyyden mahdollisuuksia.

Kannattavasta metsätaloudesta sekä ympäristöhyödyistä huolehtiminen luovat edellytyksiä metsiin perustuvien elinkeinojen ja hyvinvoinnin kehittymiselle. Kotimaisen puun käyttöä on mahdollista nostaa merkittävästi nykytasosta. Metsänkäsittelymenetelmiä monipuolistetaan vastaamaan metsänomistajien sekä metsien käytön tarpeita. Käsittelymenetelmien monipuolistaminen tulee olemaan ohjelmakauden keskeisimpiä hankekokonaisuuksia.

Metsäluonnon monimuotoisuuden vahvistaminen tulee olemaan keskeistä myös tulevalla ohjelmakaudella. Vesistöjen ja maaperän kunnosta huolehditaan, ja metsien hyvinvointivaikutuksia lisätään.

KMO 2015:n mukaisesti metsäalalle muodostetaan tehokas elinkeinoelämän kanssa verkostoitunut oppilaitosverkosto, jonka koulutusohjelmien sisältö ja sisäänottomäärät vastaavat työelämän tarpeita. Sektoritutkimus painottuu elinkeinoelämän kehittämiseen ja verkostoituu yli toimialarajojen. Metsäalan strategisella huippuosaamisen keskittymällä tulee olemaan keskeinen rooli biotaloutta edistävissä rakenteissa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Minna-Mari Kaila (09) 16053302, 040 5573681
osastopäällikkö Juha Ojala, puh. (09) 160 53350, 050 413 5515;
metsäneuvos, KMO:n pääsihteeri Marja Kokkonen, puh. (09) 160 52923, 040 524 6267

Kansallinen metsäohjelma 

Sirkka-Liisa Anttila