Hyppää sisältöön
Media

Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkoa valmistellaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 5.3.2003 12.33
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on saanut valmiiksi Etelä-Suomen kansalliseen tukeen liittyvät taustaselvitykset. Selvitysten perusteella ministeriö laatii yksityiskohtaisen esityksen tulevasta tukiohjelmasta. Esityksestä neuvotellaan tuottajajärjestöjen kanssa. Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkosta on tavoitteena saada neuvottelutulos komission kanssa hyvissä ajoin ennen nykyisen tukikauden päättymistä vuoden 2003 lopussa, mikä vähentäisi viljelijöiden päätöksentekoon liittyvää epävarmuutta.

Etelä-Suomessa kotieläintalouden, kasvihuonetuotannon ja puutarhatuotteiden varastoinnin tuet maksetaan liittymissopimuksen 141 artiklan perusteella. Artikla on keskeinen osa maataloutta koskevaa liittymissopimuksen neuvottelutulosta. Se mahdollistaa kansallisten tukien maksamisen, jos muiden kansallisten ja EU:n politiikkaan kuuluvien toimenpiteiden jälkeen Suomen maataloudelle aiheutuu liittymisestä johtuvia vakavia vaikeuksia.

Suomi on ennen nyt käytäviä neuvotteluja neuvotellut komission kanssa kahdesti Etelä-Suomen kansallisesta tuesta 141 artiklan perusteella, vuosina 1996 ja 1999. Vuoden 1999 neuvottelukierroksella sovittiin asteittain alenevasta suorasta tulotuesta kotieläintaloudelle, kasvihuonetuotannolle ja puutarhatuotteiden varastoinnille vuosille 2000-2003. Neuvottelutulos mahdollisti myös korotettujen investointitukien käytön vuoden 2003 loppuun saakka. Samoin komissio totesi kasvinviljelyn kansallisen tuen ja tuen laatujärjestelmien tekemiseksi jatkuvan vuonna 1996 sovitun mukaisesti.

Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkosta käytäviä neuvotteluja valmistelemaan asetettiin vuonna 2001 työryhmä, jossa ovat edustettuina maa- ja metsätalousministeriön, valtiovarainministeriön, MTT taloustutkimuksen sekä maataloustuottajain keskusjärjestöjen edustajat. Työryhmä on laatinut komissiolle tulevaan tukiohjelmaan liittyviä perustelumuistioita, jotka käsittelevät muun muassa 141 artiklaa ja sen taustaa, Etelä-Suomen maatalouden tulo- ja rakennekehitystä, maatalouden yhteiskunnallista merkitystä sekä yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen vaikutuksia Suomen maataloudelle. Lisäksi MTT taloustutkimus valmistelee tukiohjelman vaikuttavuutta koskevaa arviointiraporttia, joka toimitetaan komissiolle huhtikuun alussa.

Työryhmä on valmistellut tulevaan tukiohjelmaan liittyvät periaatelinjaukset, jotka hallituksen EU-ministerivaliokunta on hyväksynyt kokouksissaan 9.7.2002 ja 20.9.2002. Periaatteelliset linjaukset ovat seuraavat:

1. Tukiohjelman oikeusperustana tulee käyttää liittymissopimuksen 141 artiklaa

2. Tukiohjelmaa sovelletaan tukialueilla A ja B

3. Tukimuodot ovat samat kuin nykyiselläkin ohjelmakaudella

4. Tukiohjelma on pitkäaikainen

5. Etelä-Suomen kansallisen tuen maksuvaltuuksia tulee korottaa

6. Maksuvaltuuksien tasot vakiinnutetaan vuoden 2004 tasolle

Lisätietoja: maatalousneuvos Matti Hannula, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 1605 2730

ministerin erityisavustaja Elina Ussa, p. 050 528 6681