Hyppää sisältöön
Media

Etelä-Suomen kasvihuonetuotannon tukitasot vahvistettiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.9.2015 14.04
Tiedote

Hallitus vahvisti tänään Etelä-Suomen kasvihuonetuotannon kansalliselle tuelle vuoden 2015 lopulliset tukitasot. Etelä-Suomessa kasvihuonetuotannon kansallista tukea voidaan maksaa yhteensä enintään 12,44 miljoonaa euroa.

Tukea maksetaan puutarhakasvien viljelyssä olevan kasvihuonepinta-alan mukaan Etelä-Suomessa 3,8 euroa neliömetriltä lyhyen viljelykauden (2-7kk) viljelyssä ja 9,9 euroa neliömetriltä pitkän kauden (yli 7 kk) viljelyssä.

Neliömetriä kohti maksettavaa tukea on korotettu ennakoidusta tasosta noin kaksi prosenttia, koska toteutunut viljelyala oli vastaavassa suhteessa hieman pienempi kuin ennakkoon arvioitu ala. Tukitason korotuksella tuen kokonaismäärä vastaa kuluvana vuonna tavoitteena ollutta tukimenekkiä Etelä-Suomen kasvihuonetuotannolle.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Martti Patjas p. 029 5162474
ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola p. 029 5162193