Hyppää sisältöön
Media

EU:n kalastuspolitiikan uudistuksen ratkaisu lähenee

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.5.2013 9.27
Tiedote -

Maatalous- ja kalastusneuvosto pyrkii kokouksessaan Brysselissä 13. - 14.5.2013 sopimaan EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevasta perusasetuksesta. Ministereiden käsiteltävänä ovat myös kalastus- ja vesiviljelyalan markkinajärjestelyt sekä yhteisen maatalouspolitiikan uudistus. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Tavoitteena yhteisen kalastuspolitiikan osalta on, että ratkaisu neuvoston neuvottelumandaatista saavutettaisiin tulevassa neuvoston kokouksessa. Neuvottelumandaatin perusteella puheenjohtajamaa voi pyrkiä sopimukseen Euroopan parlamentin kanssa. Tällöin perusasetus kalastuspolitiikasta voisi astua voimaan vuoden 2014 alusta. Muussa tapauksessa on riski, että uudistus siirtyy Euroopan parlamentin kesällä 2014 pidettävien vaalien vuoksi vuodella eteenpäin. Neuvosto käy asiasta periaatekeskustelun.

Kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä kuullaan tilannekatsaus. Tavoitteena on vahvistaa tuottajien kilpailukykyä globalisaation ja keskinäisen riippuvuuden lisääntyessä sekä lisätä tuotantoketjun avoimuutta ja kuluttajien tietoisuutta.

Maatalous- ja kalastusneuvostossa esillä on lisäksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus, josta ministerit keskustelevat puheenjohtajamaa Irlannin valmistelemien kysymysten pohjalta. Kysymykset koskevat aktiiviviljelijän määrittelyä, nuorten viljelijöiden tukijärjestelmää ja pienten viljelijöiden tukijärjestelmää. Tavoitteena on saavuttaa sopu uudistuksesta vielä Irlannin puheenjohtajakauden aikana eli kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli neuvosto pääsee sopuun yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksesta, voi se kesäkuun kokouksessaan keskittyä pelkästään maatalouspolitiikkaan.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalastusneuvos Markku Aro, p. 0295 16 2349 (kalastus)
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269 (maatalous)

Jari Koskinen