Hyppää sisältöön
Media

EU:n maaseudun kehittäjien katseet Suomessa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2018 8.15
Tiedote

350 maaseudun kehittäjää 17 maasta kokoontuu Suomeen. Osallistujia vetää Suomeen kiinnostus EU:n maaseutumaisinta maata kohtaan. Muualla Euroopassa taloudellinen menestys yhdistyy kaupunkimaisuuteen ja hyvään saavutettavuuteen. Suomi on suoriutunut verrattain hyvin siitä huolimatta että 95 prosenttia siitä on maaseutua ja merkittävä osa väestöstä asuu heikosti saavutettavilla alueilla.

Maaseutualueiden paikallinen kehittäminen eli Leader-työ on reilussa 20 vuodessa vakiintunut osaksi EU:n yhteistä politiikkaa. Sitä rahoitetaan EU:n osin rahoittamasta maaseutuohjelmasta osuudella, joka vuosina 2014-2020 on 300 miljoonaa euroa. Tällä rahalla luodaan parempia palveluita, työpaikkoja ja viihtyisyyttä.

Paikallisen kehittämisen lisäarvo syntyy siitä, että kynnys ideoiden toteuttamiseen on matala. Leader-työ on kaikille mahdollinen väylä osallistua omassa elinpiirissä kaivattujen muutosten tekemiseen. Vaikka työ on paikallista, sillä on EU:n kautta ulottuvuudet muihin maihin. Kansainvälinen Leader-yhteistyö on tiivistä ja se lisää työn vaikuttavuutta. – Jokainen eurooppalainen kylä painiskelee samojen kysymysten kanssa, liittyivätpä ne sitten työllisyyteen, nuorten mahdollisuuksiin tai internetin hyödyntämiseen, maaseutuylitarkastaja Laura Jänis maa- ja metsätalousministeriöstä summaa.

Suomi kiinnostaa

Osallistujatavoite täyttyi nopeammin kuin uskalsimme toivoa, tapahtuman koordinaattori Johanna Vanhatalo Leader Ravakasta paljastaa. – Suomi on saanut maineen Leader-työn edelläkävijänä, joten tänne halutaan tulla oppimaan. Nyt 9. kertaa järjestettävässä LINCissä on todettu, että osaamista jaetaan parhaiten käytännön kokemuksilla. – Kävijät saavat nähdä läheltä, mitä suomalainen maaseutu ja sen kehittäminen on. Samalla me järjestäjät opimme muilta, Vanhatalo kiittelee.

Edellisen kerran Suomi järjesti LINC-tapahtuman vuonna 2013. Tapahtuma on Satakunnan ja Varsinais-Suomen Leader-ryhmien voimannäyte. Kolmipäiväiseen seminaariin sisältyvät opintoretket suuntautuvat eri puolille Lounais-Suomea. Leader-kehittämisen tuloksiin tutustutaan aina Merikarviaa ja Iniötä myöten. Seminaarin kantavina teemoina ovat luonto ja matkailu, vesistöt sekä lähiruoka. Yhteistyön edistämisen lisäksi LINC on paikka esitellä Suomen vahvuuksia muun muassa vesielinkeinoissa ja ruuantuotannossa.

Esillä on, kuinka maaseudun elinkeinot ovat uudistuneet, kuinka digitaalisuuden hyödyntäminen näkyy käytännössä esimerkiksi parantuneina palveluina, ja kuinka hyvinvointi on kasvanut yhteisen tekemisen kautta.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän blogi Suomi ponnistaa suuren maaseudun maana

Tapahtumasivu: EU:n paikallisten maaseudun kehittäjien LINC-tapahtuma Raumalla ja Uudessakaupungissa 12.-14.6.

Lisätiedot tapahtumasta: Johanna Vanhatalo, etunimi.sukunimi@ravakka.fi, p. 044 7929 001

Leader-työstä Laura Jänis, etunimi.sukunimi@mmm.fi, p. 0295162090 

 

Kansainvälinen yhteistyö aluekehittämisessä – Leader-ryhmillä kattavat verkostot

  • Maaseudun kehittämiseksi tehdään työtä joka puolella Eurooppaa. EU:ssa on noin 2 500 Leader-ryhmää. Näistä jokainen on jatkuvasti mukana synnyttämässä uusia ideoita alueelleen. 
  • Maaseutualueet EU:ssa ovat hyvin erilaisia niin kulttuuriltaan, luonnonvaroiltaan kuin ilmastoltaan. Silti on myös paljon yhteistä. Kansainvälisillä Leader-hankkeilla ja Leader-ryhmien yhteistyöllä tavoitellaan uutta osaamista, erilaisia näkökulmia ja raikkaita ideoita kaikkien maiden maaseutualueille. 

  • Leader on EU:n luoma toimintamalli, jossa alueen asukkaat itse päättävät, mitä alueella kehitetään ja rahoitetaan. Leader-toimintatapaa on viety myös EU:n ulkopuolelle esimerkiksi Venäjälle, Mosambikiin ja Kiinaan.  

  • Suomessa on 54 Leader-ryhmää ja Ahvenanmaalla lisäksi yksi. Ne aktivoivat ja auttavat alueensa asukkaita viemään omia kehittämisideoitaan eteenpäin. Rahoitusta myönnetään hanke- ja yritystukien muodossa.

  • Lisää Leader-toiminnasta: www.leadersuomi.fi

Biotalous EU ja kansainväliset asiat Kalat Maaseutu Ruoka ja maatalous