EU:n maatalousministerit keskustelevat CAP-uudistuksen ympäristö- ja ilmastotoimista ja siirtymäkaudesta

Maa- ja metsätalousministeriö 15.11.2019 12.19
Tiedote

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysselissä maanantaina 18. marraskuuta maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän johdolla. Ministerit keskustelevat CAP-uudistuksen ympäristö- ja ilmastotoimista sekä siirtymäkaudesta.

Maatalousministerit keskustelivat CAP-uudistuksen ympäristö- ja ilmastotoimista heinäkuun maatalous- ja kalastusneuvostossa. Ministerit kannattivat korkeampaa ympäristö- ja ilmastokunnianhimon tasoa, paikallisten olosuhteiden huomioimista, hallinnollisen taakan vähentämistä sekä riittävää rahoitusta. Ministerit totesivat asian tarvitsevan lisää työstämistä asiantuntijatasolla. Tämän jälkeen tehdyn asiantuntijatyön pohjalta Suomi puheenjohtajamaana ehdottaa nyt uutta mallia, jolla pyritään yhdistämään jäsenvaltioiden toiveiden mukaisesti korkeampi ympäristö- ja ilmastokunnianhimo ja joustavuus.

Suomi ehdottaa ympäristö- ja ilmastorahoitukselle yhtä yhteistä prosenttiosuutta I ja II pilarin ympäristö- ja ilmastotoimille. Lähtökohtana on, että ympäristö- ja ilmastokunnianhimon taso kasvaa nykyisestä. Suomen muutosehdotus mahdollistaisi jäsenvaltioille joustavuuden valita tukimuotoja haluamallaan tavalla I tai II pilarista siten, että määritelty prosenttiosuus täyttyy.

Neuvosto käsittelee toisena asiankohtana komission asetusehdotuksia CAP-uudistuksen siirtymäkaudeksi. Toinen ehdotuksista käsittelee varojen siirtoa I ja II pilareiden välillä ja toinen käsittelee varsinaista siirtymäkauden sisältöä. Komissio on ehdottanut siirtymäkautta vuodeksi 2021, mutta siirtymäkauden lopullinen pituus riippuu meneillään olevista rahoituskehysneuvotteluista (MFF). Edellisen rahoituskauden vaihdoksen tavoin komissio ehdottaa siirtymäkaudella jatkettavaksi nykyisen CAP-kauden toimenpiteitä, mutta rahoitus tulisi uudesta monivuotisesta rahoituskehyksestä.

Ministeri Jari Lepän mukaan siirtymäkauden asetukset tuovat toivottua selkeyttä viljelijöille:

”Komission ehdotuksia siirtymäkaudeksi on odotettu ja olen iloinen, että saimme ne nyt käsiteltäviksi. CAP:n siirtymäkauden asetukset takaavat vakautta viljelijöiden toimintaympäristöön ja jouhevan siirtymän kaudelta toiselle.”

Neuvoston kokouksen jälkeen ministeri Jari Leppä tapaa mm. tulevan maatalouskomissaarin Janusz Wojciechowskin, tulevan ympäristö- ja meriasioiden komissaari Virginijus Sinkeviciusin sekä tulevan kansainvälisen kumppanuuden komissaari Jutta Urpilaisen.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:

Yksikön päällikkö Ahti Hirvonen, p. +358 295 162 337

Ministerin erityisavustaja Satu Haapaniemi, p. +358 50 400 5193