Hyppää sisältöön
Media

Suomi, Baltian maat ja Venäjä tiivistävät yhteistyötä raivotaudin vastustamiseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.4.2009 8.17
Tiedote -

Suomi ja Venäjä ovat neuvotelleet kahdenvälisesti uudesta yhteistyöohjelmasta raivotaudin vastustamiseksi ja villieläinten rokottamiseksi rajan molemmin puolin. Viime vuosina raivotauti on levinnyt etenkin Venäjällä.

Maa- ja metsätalousministeriön ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran järjestämässä raivotautifoorumissa etsitään tänään keinoja taudin vastustustyön koordinoimiseksi Suomen, Venäjän ja Baltian maiden kesken. EU:n komissio rahoittaa raivotaudin vastaisia rokotuskampanjoita useissa EU:n jäsenmaissa.

Raivotauti eli rabies on viruksen aiheuttama kaikkiin tasalämpöisiin eläimiin ja ihmiseen tarttuva keskushermostosairaus. Tauti leviää yleisemmin sairastuneen eläimen puremasta. Tartunnan pääasiallisia levittäjiä ovat luonnonvaraiset petoeläimet, kuten kettu, supikoira, susi ja mäyrä sekä kotieläimistä koira ja kissa. Raivotautia voidaan ennalta ehkäistä rokottamalla.

Raivotautia esiintyy Suomen lähialueilla Baltian maissa ja Venäjällä etupäässä supikoirissa, ketuissa ja susissa, mutta sitä voi esiintyä myös koirissa, kissoissa ja muissa kotieläimissä. Baltian maissa tauti on saatu hallintaan villieläinten syöttirokotuskampanjoilla.

Suomessa raivotautia on viimeksi tavattu 20 vuotta sitten. Kaakkois-Suomessa vuosina 1988-89 esiintynyt raivotauti saatiin hävitettyä tehokkaalla syöttirokotuskampanjalla. Tämän jälkeen tautia on todettu vain kahdessa tuontieläimessä.

Tietoja raivotaudista ja sen vastustamisesta Suomessa löytyy osoitteista:
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/el__intaudit/rabies

Lisätietoja maa- ja metsätalouministeriöstä:
apulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen, p. 050 367 1040
neuvotteleva virkamies Riitta Rahkonen, p. 040 356 7675