Hallitus antoi esityksen metsätietolain muuttamisesta

Maa- ja metsätalousministeriö 2.11.2017 14.40
Tiedote

Hallitus on tänään istunnossaan päättänyt antaa eduskunnalle esityksen laiksi Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta.

Niin sanottua metsätietolakia esitetään muutettavaksi siten, että julkisia ympäristötiedoiksi katsottavia metsätietojärjestelmän tietoja voisi luovuttaa ilman nykyisiä tietojenluovutusmenettelyjä. Tämä mahdollistaisi metsävaratietojen saattamisen avoimesti saataville ilman metsänomistajaa yksilöiviä tietoja.

Uuden metsätietolain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Metsävaratietojen käytön tehostaminen yhdessä muiden metsäpoliittisten keinojen kanssa tukee Suomen kansallisten metsä-, energia- ja ilmastostrategioiden mukaisia tavoitteita lisätä hakkuita ja uusiutuvan energian käyttöä. Samalla se antaa entistä paremmat mahdollisuudet huolehtia metsien monimuotoisuudesta.

Tietovarantojen julkisen saatavuuden parantaminen luo edellytyksiä uuden liiketoiminnan syntymiselle ja auttaa kehittämään metsätietoinfrastruktuuria muun muassa sujuvan puukaupan tueksi.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä

osastopäällikkö Juha S. Niemelä, p. 0295 162 009, juha.niemela(at)mmm.fi
metsäneuvos Marja Kokkonen, p. 0295 162 444, marja.kokkonen(at)mmm.fi

Maanmittaus ja paikkatiedot Metsät