Hyppää sisältöön
Media

Mansikan ja omenan raetuhoista ei voida myöntää satovahinkokorvauksia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.11.2008 13.30
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on selvittänyt mahdollisuuksia korvata kesän ja alkusyksyn 2008 aikana tapahtuneiden raekuurojen aiheuttamia tuhoja puutarhatalouden tuoretuotannolle, muun muassa mansikalle ja omenalle. Raesateita esiintyi eri puolilla Suomea.

Selvitysten perusteella on todettu, että satovahinkokorvauksen maksaminen yksittäisille uusille kasveille ei ole tässä vaiheessa mahdollista. Asiaa on käsitelty myös satovahinkoneuvottelukunnassa, joka päätyi samalle kannalle.

Satovahinkokorvauksia voidaan maksaa pääosalle peltokasveista sekä eräille teollisuuden sopimustuotannossa oleville puutarhakasveille. Näitä ovat punajuurikas, porkkana, kukkakaali, valkokaali, lanttu, avomaankurkku ja herukka.

Sen sijaan avomaan puutarhatuotteiden tuoretuotannolle satovahinkokorvauksia ei voida maksaa voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Satovahinkokorvausten maksaminen muille kuin voimassa olevien säädösten mukaan korvattaville kasveille olisi sisältänyt oikeudellisia ongelmia, koska se olisi edellyttänyt lainsäädännön takautuvaa muuttamista. Lisäksi Euroopan komission olisi pitänyt hyväksyä muutokset. Viljelijöiden tasapuolinen kohtelu ei myöskään olisi toteutunut, koska satovahinkojen arvioiminen jälkikäteen luotettavasti ei ole mahdollista.

Satovahinkojärjestelmää uudistetaan lähivuosina, ja siinä yhteydessä tarkastellaan myös korvauksen piirissä olevia kasveja.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Esa Hiiva, p. (09) 1605 2657, 040 773 6225

Sirkka-Liisa Anttila