Hyppää sisältöön
Media

Itämeren kalastuksenvalvonnan yhteisvalvontakampanjat laajenevat Suomen vesille

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.7.2013 9.21
Tiedote -

Kaupallista kalastusta valvotaan ensimmäistä kertaa osana Itämeren kalastuksenvalvonnan yhteisvalvontakampanjoita (JDP) myös Suomen merialueella. JDP-kampanja kestää loppuvuoden ajan.

Päätös valvonnasta perustuu Euroopan komission täytäntöönpanoasetukseen turska-, silakka-, lohi- ja kilohailikantojen kalastuksen valvonta- ja seurantaohjelmasta Itämerellä, joka hyväksyttiin 21.6.2013. Euroopan kalastuksenvalvontaviraston (EFCA) pääjohtajan päätöksellä on nyt säädetty tarkemmin siitä miten, missä ja milloin valvontaa suoritetaan.

Yhteisvalvontaohjelmat suunnitellaan riskiperusteisesti Itämeren EU:n jäsenvaltioiden ja kalastuksenvalvontaviraston yhteistyönä. Itämeren EU:n jäsenvaltiot ovat vuorollaan vastuussa valvonnan koordinoinnista. Suomi koordinoi valvontaa Itämerellä kesällä neljän viikon ajan. Suomi ei ole aikaisemmin toiminut JDP-kampanjoiden koordinaatiovastuussa.

Kesän aikana Suomen ja Ruotsin merialueilla valvotaan erityisesti lohenkalastusta. Loppuvuonna valvonnan kohteina ovat silakan- ja kilohailinkalastus merellä, saaliiden purkamiset satamissa sekä kalakauppa. Merivalvonnasta vastaavat rannikon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä Rajavartiolaitoksen merivartiostot.

JDP-kampanjoihin kuuluvat oleellisena osana tarkastajavaihdot Itämeren EU:n jäsenvaltioiden kesken. Suomen saapuu tarkastajia muista jäsenvaltioista ja suomalaiset tarkastajat osallistuvat tarkastustoimintaan muissa Itämeren EU:n jäsenvaltioissa.

Tiedot kaikista tehdyistä valvontatoimista raportoidaan EFCA:lle sekä muille Itämeren EU:n jäsenvaltioille. Tehtyjen valvontatoimien kattava raportointi lisää avoimuutta jäsenvaltioiden välillä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Ali Lindahl, p. 0295 16 2219