Hyppää sisältöön
Media

Kalastuspolitiikan perusasetuksen uudistus neuvostossa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2012 13.32
Tiedote -

Maatalous- ja kalastusneuvoston keskeisenä aiheena on EU:n yhteisen kalastuspolitiikan perusasetuksen uudistus. Ministerit pohtivat myös ehdotuksia asetukseksi kalastus- ja vesiviljelyalan yhteisestä markkinajärjestelystä sekä asetukseksi Euroopan meri- kalatalousrahastosta. Suomea tässä vain kalastusasioita käsittelevässä neuvostossa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Puheenjohtajamaan Tanskan pyrkimyksenä on muodostaa neuvoston yleisnäkemys Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisestä kalastuspolitiikasta. Asetusehdotuksen keskeisiä elementtejä ovat politiikan tavoitteet, kalastuksen kestävyys, kalojen poisheiton lopettaminen, alueellistaminen ja kalastuskapasiteetin sopeuttaminen kalastusmahdollisuuksiin. Suomi pitää puheenjohtajamaan ehdotusta merkittävänä askeleena oikeaan suuntaan. Kalastuspolitiikan tavoite kalakantojen hyödyntämisestä kestävän enimmäistuotannon mukaisesti vuonna 2015 ja kaikkien kalakantojen osalta viimeistään vuonna 2020 saa Suomen tuen. Myös viittaukset varovaisen lähestymistavan soveltamiseen sekä meren hyvän tilan saavuttamiseen vuonna 2020 ovat Suomen kannan mukaisia.

Jäsenvaltioiden alueelliseen yhteistyötä ja siihen liittyviä toimia koskevat ehdotukset ovat konkreettisia ja tärkeitä. Suomi toivoo, että asetuksen tavoitteissa viitattaisiin pienimuotoisen kalastuksen edistämiseen ja että kalojen poisheiton valvontaan voidaan kameravalvonnan vaihtoehtona ottaa käyttöön saaliiden seurantaan perustuvia menettelyjä. Lisäksi lohen poisheittokielto voisi astua voimaan jo vuoden 2014 alusta.

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä on osa yhteisen kalastuspolitiikan kokonaisuutta joka on uudistettava kalastuspolitiikan tavoitteiden mukaiseksi. Uudistus on tarpeen nykyisessä järjestelmässä havaittujen puutteiden, nykyisen Euroopan unionissa ja maailman markkinoilla tapahtuneen kehityksen sekä kalastus- ja vesiviljelytuotealan toiminnan kehittämisen johdosta. Suomi voi tukea ehdotusta, etenkin vapaaehtoista kuluttajainformaatiota koskevilta osin.

Neuvosto saa lisäksi kuulla selvityksen Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan asetusehdotuksen käsittelystä. Suomi näkee asetusehdotuksen olevan johdonmukainen Eurooppa 2020 -strategian ja yhteisen kalastuspolitiikan uudistusta koskevien ehdotusten kanssa. Suomi suhtautuu yleisesti ottaen myönteisesti asetusehdotuksen tavoitteisiin. Suomi kannattaa ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden kannalta kestävää kalastusta ja merten biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien sekä kalakantojen suojelua.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. 0295 16 2494

Jari Koskinen