Hyppää sisältöön
Media

Kansallisen lohistrategian kuulemistilaisuus Vaasassa 6.5. ja Kotkassa 8.5.

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 6.5.2013 10.42
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan kansallista Itämeren lohistrategiaa, jonka avulla pyritään saamaan eduskunnan toiveesta Suomelle yhtenäinen näkemys kestävästä lohipolitiikasta. Strategiaa valmistelee laajapohjainen virkamiehistä ja sidosryhmistä koostuva työryhmä, joka on kevään aikana kuullut tutkijoita ja työstänyt lohistrategian rakennetta. Työryhmä on juuri saanut valmiiksi alustavat luonnokset lohistrategian tavoitetilaksi ja strategisiksi päämääriksi sekä hahmotellut niiden toteuttamiseen tarvittavia toimenpiteitä.

Nyt kuullaan entistä laajemmin alueellisten sidosryhmien näkemyksiä luonnoksista. Ensimmäinen kolmesta avoimesta kuulemistilaisuudesta järjestettiin viime perjantaina Pellossa. Tänään 6.5. on vuorossa Vaasa ja 8.5. kokoonnutaan Kotkassa. Tilaisuuksissa kerrotaan strategiatyön etenemisestä sekä kuullaan ammatti- ja vapaa-ajankalastajien sekä matkailuelinkeinon ja muiden sidosryhmien puheenvuoroja. Lisäksi Kotkassa kuullaan RKTL:n tutkija Tapani Pakarisen puheenvuoro lohikantojen tilasta. Kansallinen lohistrategia on tarkoitus saada valmiiksi syksyn 2013 aikana.

Lisätietoja:
Risto Artjoki, valtiosihteeri, maa- ja metsätalousministeriö, lohistrategiatyöryhmän puheenjohtaja, p. 0295 16 2254
Katariina Poskiparta, valtiosihteeri, ympäristöministeriö, lohistrategiatyöryhmän varapuheenjohtaja, p. 09 1603 9306
Eija Kirjavainen, kalastusneuvos, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2404