Hyppää sisältöön
Media

Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä:
Kuljetustuki valtion erillisrahoitukseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.6.2018 13.32
Tiedote

Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä hyväksyi kokouksessaan 6.6.2018 toimenpiteitä elinkeinotoiminnan ja työllistämisen osalta. Parlamentaarinen työryhmä korostaa kuljetustuen merkitystä harvaan asuttujen alueiden yritysten kilpailukyvyn turvaamisessa.

Parlamentaarisen työryhmän yhteinen näkemys on, että kuljetustukea ei tule sisällyttää tulevien maakuntien yleiskatteellisen rahoituksen piiriin, vaan sen tulee olla jatkossakin valtion erillisrahoitusta. Tuen tulee perustua, kuten tällä hetkellä, kuljetusmatkan etäisyyteen, ei asukaslukuun. Ruotsissa alueellinen kuljetustuki on kymmenkertainen Suomeen verrattuna, mikä asettaa Suomen pitkien etäisyyksien alueilla toimivat yritykset epäedulliseen kilpailutilanteeseen Ruotsiin verrattuna, työryhmä korostaa. Työryhmä vaatii, että kuljetustukea jatketaan ja, että valtion erillisrahoituksesta tehdään päätös.

Harvaan asuttujen alueiden yritysten vaikeudet saada investoinneilleen lainaa huolestuttaa. Tilanne juontaa siitä, että kiinteistöjen laskeneet arvot eivät riitä vakuudeksi. Työryhmä peräänkuuluttaa kansallisen toimenpideohjelman laatimista, jotta tilanne saadaan ratkaistua.  

Yritysten rekrytointiongelmat harvaan asutuilla alueilla eli pula osaavasta työvoimasta on ilmeinen. Työryhmä korostaa työvoiman liikkuvuuden edistämistä ja osaavan työvoiman saatavuuden lisäämistä porkkanoiden kautta.

Pitkäaikaistyöttömien työllistämistä ja hyvinvointia sekä järjestöjen työllistämismahdollisuuksia halutaan helpottaa. Järjestöt ovat aikaisemmin työllistäneet esimerkiksi Kainuussa 100 prosentin palkkatuella 800 henkilötyövuotta, mutta luku on muutosten myötä laskenut kuuteenkymmeneen. Työryhmä esittää, että 100 prosentin palkkatuettujen määrää lisätään 1000 henkilötyövuodella ja kohdistetaan toimenpide harvaan asutulle maaseudulle.

Yritysten omistajanvaihdoksia halutaan helpottaa. Työryhmä haluaa, että maatilojen sukupolven vaihdosten perusteena oleva 25 000 euron tulorajavaatimusta lasketaan ja, että tulorajaan sisällytetään myös muun yritystoiminnan tulot. Työryhmä esittää myös alueellista lähineuvontaa.

Yhteiskunnallinen yrittäjyys -mallilla tuotetaan eri puolilla Suomea innovatiivisesti sekä sote-, hyte- että kaupallisia palveluja siellä missä palveluja on lakkautettu ja keskitetty. Parlamentaarinen työryhmä edellyttää, että lainsäädäntö saatetaan ajan tasalle, tulevaisuuden tarpeita huomioiden.

Valtioneuvosto asetti 19.10.2017 Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän Suomen harvaan asuttujen alueiden mahdollisuuksien parantamiseksi. Työryhmä on asetettu toimikaudelle 1.11.2017–30.9.2019. Työn pohjana on vuonna 2017 julkaistu Harvaan asutun maaseudun kehittämisstrategia 2017-2020. Työryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Anne Kalmari.

Lisätietoa:
Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Anne Kalmari, p. 09 432 3073, anne.kalmari(at)eduskunta.fi
Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän varapuheenjohtaja, Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä, p. 044 725 5220, tytti.maatta(at)kuhmo.fi
Neuvotteleva virkamies Christell Åström, työryhmän sihteeri, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0505 747 993, christell.astrom(at)mmm.fi
Erityisasiantuntija Tarja Lukkari, työryhmän sihteeri, Harvaan asutun maaseudun verkosto, p. 0400 372 082, tarja.lukkari(at)kamk.fi

Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän asettamiskirje (MMM.fi)
Harvaan asutun maaseudun kehittämisstrategia 2017-2020