Hyppää sisältöön
Media

Lisäbudjetilla vauhtia metsänhoitotöihin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.9.2013 10.33
Tiedote -

Vuoden 2013 toisessa lisätalousarvioesityksessä hallitus ehdottaa yksityismetsien metsänhoito- ja perusparannustöihin tarkoitettua Kemera-lisämäärärahaa kolme miljoonaa euroa. Lisärahoituksella pyritään vauhdittamaan erityisesti taimikonhoitotöitä ja nuoren metsän kunnostustöitä kuluvan syksyn aikana.

Metsänhoitotyöt voidaan määrärahan lisäyksen turvin rahoittaa ilman viivettä. Lisäyksen jälkeen valtion tukirahoitusta Kemera-töihin on tänä vuonna käytettävissä yhteensä noin 65 miljoonaa euroa.

Metsänomistajien kannattaa nyt selvittää metsiensä hoitotarpeet ja tarvittaessa ryhtyä taimikonhoitotyöhön tai teettää ne ulkopuolisella palveluntarjoajalla. Oikea-aikaisesti tehdyt hoitotyöt lisäävät metsän kasvua ja parantavat metsästä saatavaa taloudellista tuottoa. Metsänhoitotöillä on myös merkittävä vaikutus aluetalouksiin ja työllisyyteen.

Lisätietoa Kemera-tukikelpoisista kohteista saa Suomen metsäkeskuksesta (www.metsakeskus.fi). Metsäkeskus maksaa tuet metsänomistajalle tai hänen valtuuttamalleen toimijalle.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen, p. 0295 16 2447

Jari Koskinen