Hyppää sisältöön
Media

Luonnonvarakeskuksen johto Helsinkiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 28.5.2013 12.51
Tiedote -

Alueellistamisen koordinaatioryhmä on tänään 28.5.2013 päättänyt maa- ja metsätalousministeriön ehdotuksen pohjalta puoltaa Luonnonvarakeskuksen johdon sijoittamista Helsinkiin Viikin yliopistokampuksen yhteyteen. Päätöksen Helsinkiin sijoittamisesta tekee maa- ja metsätalousministeriö ja asian valmistelu jatkuu tältä pohjalta. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta, Metsäntutkimuslaitoksesta sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta yhdistettävä Luonnonvarakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2015.

Alueellistamisen koordinaatioryhmä oli aiemmin keväällä pyytänyt maa- ja metsätalousministeriötä täydentämään Luonnonvarakeskuksen alueellistamisselvitystä. Lisätarkastelun kohteina olivat kaikki sijoittamisselvityksessä mukana olleet paikkakunnat: Joensuu, Jokioinen, Jyväskylä, Oulu, Rovaniemi ja Turku.

Sijoittamispäätöksen pääperusteina olivat taloudellisuus ja toiminnallisuus. Luonnonvarakeskuksen johto-organisaation ydintehtävänä on laitoksen tehokas johtaminen. Johtamiseen kuuluu olennaisesti tiivis yhteydenpito valtakunnallisiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin, joista suurimman osan päätoimipaikka on pääkaupunkiseudulla.

Viikin kampuksella on monipuolinen ja monitieteinen luonnonvara-, biotalous- ja ympäristöalan osaamiskeskittymä. Helsingin yliopiston neljä Luonnonvarakeskuksen toimialaan läheisesti liittyvää tiedekuntaa sekä muut tutkimus- ja asiantuntijayksiköt tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön ja toiminnan tehostamiseen.

Luonnonvarakeskuksen johto-organisaatio on tarkoitus pitää mahdollisimman tiiviinä, henkilöstömäärän on arvioitu olevan 20 henkilöä tai jopa sen alle. Luonnonvarakeskuksen koko henkilöstömäärä on noin 1800 henkilöä, joista kolme neljännestä on muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

Luonnonvarakeskuksen varsinaiset ydintoiminnot, tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä tiedon ja teknologian vaihto, sijoitetaan kuuteen osaamiskeskukseen eri puolille Suomea. Myös huomattava osa sisäisistä palveluista on mahdollista sijoittaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Osaamiskeskusten ja sisäisten palveluiden organisaatio, toiminta, tehtävät ja alueellinen sijoittuminen päätetään vuoden 2013 loppuun mennessä.

Luonnonvarakeskuksen toimintoja on tarkoitus kehittää erityisesti paikkakunnilla, joilla on merkittävää luonnonvara-alaan liittyvää tutkimusta, koulutusta, hallintoa ja yritystoimintaa. Kaikilla sijoittamisselvityksessä vertailluilla paikkakunnilla on tässä suhteessa kiistattomia vahvuuksia ja huomattavaa kehittämispotentiaalia.

Valtioneuvoston 20.11.2011 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti Metsäntutkimuslaitoksen johto ja esikuntatehtävät siirtyvät Vantaalta Joensuuhun. Noin 20 henkilöä koskeva siirto toteutetaan vuoden 2014 alkuun mennessä. Luonnonvarakeskuksen perustamishanke ei vaikuta periaatepäätöksen toimeenpanoon. Järjestely toteutetaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti mm. rekrytointeja suuntaamalla.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Tiina Rytilä, p. 0295 16 2132
kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2184
tutkimusjohtaja Mikko Peltonen, maa- ja metsätalousministeriö, 0295 16 2296