Hyppää sisältöön
Media

Maatalousneuvosto vauhdittaa ruokahävikin vähentämistä EU:ssa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.5.2014 12.22
Tiedote -

Maanantaina Brysselissä kokoontuvassa EU:n maatalous- ja kalastusneuvostossa käydään keskustelua ruokahävikin vähentämistavoitteista Euroopassa. Maailmanlaajuisesti kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta jää syömättä ja päätyy roskiin. Euroopan parlamentti on asettanut tavoitteeksi ruokahävikin puolittamisen vuoteen 2025 mennessä ja aiheesta on meneillään muutakin kansainvälistä yhteistyötä.

Ruotsin ja Hollannin aloitteesta käytävässä keskustelussa ruoditaan muun muassa sitä, vähenisikö turha ruokahävikki, jos kuluttajille entistä tehokkaammin viestittäisiin siitä, että "parasta ennen" -päiväys liittyy laatuun ja tuotetta voi pääsääntöisesti käyttää päiväyksen jälkeenkin. Lisäksi keskustellaan mahdollisuudesta laajentaa EU:n elintarviketietoasetuksessa olevaa listaa, jossa tietyt tuotteet vapautetaan kokonaan päiväysmerkinnöistä. Suomi tukee Ruotsin ja Hollannin aloitetta ja esitettyjä toimia ruokahävikin vähentämiseksi.

Kokouksessa esitetään EU:n metsästrategian päätelmät hyväksyttäviksi. Strategian uudistaminen käynnistettiin yli kolme vuotta sitten pitkälti Suomen ansiosta. Metsäsektoriin vaikuttavat EU:n eri sektoripolitiikat, kuten ympäristö-, energia- ja ilmastopolitiikat. Strategia parantaa johdonmukaisuutta ja eri politiikkojen yhtenäisyyttä metsäasioissa.

Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Risto Artjoki maa- ja metsätalousministeriöstä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Risto Artjoki, p. 0295 162 254

Jari Koskinen