Hyppää sisältöön
Media

Maatalouspolitiikan uudistus ja kalakannat neuvoston käsittelyssä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.11.2012 8.53
Tiedote -

EU:n maatalousministerit jatkavat kokouksessaan 28. - 29.11.2012 Brysselissä keskustelua yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta. Tämän lisäksi asialistalla ovat mm. syvänmeren kalakantojen kalastusmahdollisuudet, EU:n ja Norjan kalastussopimus sekä Itävallan ehdotus uudeksi eurooppalaiseksi ruokamalliksi. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Puheenjohtajavaltio Kyproksen tavoite päästä osittaiseen yleisnäkemykseen yhteisen maatalouspolitiikan uudistusehdotuksista siirtyy marraskuun neuvostosta joulukuun maatalous- ja kalastusneuvostoon, koska monet keskeiset neuvottelukysymykset ovat edelleen auki ja niiden ratkaisemiksi tarvitaan vielä teknistä valmistelutyötä. Lisäksi monet jäsenmaat ovat ilmaisseet, etteivät ne ole valmiita tekemään ratkaisuja uudistuksesta ennen kuin EU:n monivuotisista rahoituskehyksistä on päästy sopimukseen.

Neuvoston on määrä käsitellä ehdotusta EU:n aluksiin sovellettavien eräiden syvänmeren kalakantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuosiksi 2013 ja 2014. Tieteelliset elimet katsovat, että syvänmeren kalakantojen pyyntiponnistusta pitäisi rajoittaa. Koska useaa lajia koskien tiedot ovat kuitenkin vähäisiä, olisi käytettävä varovaisuusperiaatetta. Syvänmeren kalakantoja pyydetään mannerjalustojen pääasiallisten kalastusalueiden ulkopuolen rinteillä sekä merenalaisilla vuorilla. Nämä kalakannat ovat hidaskasvuisia, pitkäikäisiä ja siksi erityisen haavoittuvia ylikalastukselle. Myös kantojen elpymisaika on pitkä.

EU:n ja Norjan välinen kalastussopimus koskee sopimusosapuolille yhteisiä Pohjois-Atlantin ja Pohjanmeren kaloja, joita ovat mm. monet turska- ja kampelakalat, mutta se vaikuttaa myös eräiden muiden kalavarojen kuten esim. arktisen turskan, sillin, mustakitaturskan ja makrillin kansainväliseen säätelyyn. Neuvosto keskustelee asiasta toisen kerran antaakseen komissiolle ohjausta ensimmäisen neuvottelukierroksen jälkeisiin neuvotteluihin.

Neuvoston kokouksessa käsitellään myös Itävallan valtuuskunnan pyynnöstä ehdotusta uudesta eurooppalaisesta ruokamallista, joka perustuisi ruokaturvaan, elintarviketurvallisuuteen, elintarvikkeiden laatuun, erilaisuuteen, paikallisen ruoan mahdollisuuksiin ja ruoan arvostukseen. Kaikkien edellä mainittujen strategisten tavoitteiden perusajatuksena olisi kestävyys. Itävalta pyytää muita EU-jäsenmaita tukemaan aloitetta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269 (maatalous)
kalastalousneuvos Markku Aro, p. 0295 16 2349 (kalastus)

Jari Koskinen