Maidon ja lihan alkuperämerkinnät kuluttajapakkauksiin

Maa- ja metsätalousministeriö 6.4.2017 11.13
Tiedote
Kuluttajapakkauksien tuoteselosteessa on pian ilmoitettava tuotteessa käytetyn lihan ja maidon alkuperämaa. Kuva: Marianna Laitinen

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen allekirjoitti 5.4. asetuksen liha- ja maitotuotteiden alkuperämerkinnöistä. Säädös tuo kuluttajille lisätietoa ruoan alkuperästä valintojen tueksi ja se astuu voimaan 1.6.2017.

Asetusta sovelletaan valmiiksi pakattujen elintarvikkeiden ainesosana käytetyn lihan sekä maidon ja maitotuotteiden ainesosana käytetyn maidon alkuperämaan ilmoittamiseen.

Ministeriö kuuli maaliskuun lopulla järjestetyssä tilaisuudessa ja lausuntokierroksella alan toimijoita asetusvalmistelun viimeistelyn tueksi. Kuulemisen perusteella siirtymäsäännös muotoiltiin siten, että ennen 1.6.2017 pakatut ja markkinoille tulleet tuotteet voidaan myydä loppuun, eikä niitä tarvitse poistaa kaupoista pakkausmerkintöjen vuoksi. Lisäksi ennen asetuksen antamista hankittuja pakkauksia saa käyttää elokuun loppuun asti ja näin pakatut elintarvikkeet saadaan myydä loppuun. Asetuksen mukaisia merkintöjä edellytetään siis vasta syyskuusta 2017 alkaen pakatuilta, myyntiin tulevilta tuotteilta. Siirtymävaihetta pidettiin tarpeellisena, jotta elintarvikkeiden valmistajille merkinnästä aiheutuva kuormitus olisi mahdollisimman pieni ja vältettäisiin pakkausmateriaalihävikin syntyminen.

Asetuksen mukaan kuluttajapakkauksien tuoteselosteessa on ilmoitettava tuotteessa käytetyn lihan ja maidon alkuperämaa. Elintarvikkeen ja sen ainesosien suomalaisesta alkuperästä kertova Hyvää Suomesta -merkki poistaa kuitenkin velvoitteen lisätä erillinen alkuperämerkintä pakkauksen tuoteselosteeseen.

– Vastedes on sääntö, että suomalaisessa elintarvikkeessa käytetyn lihan ja maidon alkuperämaa kerrotaan pakkauksessa. Näin laatutietoinen kuluttaja voi halutessaan suosia tuotteita, joiden sisältämä liha ja maito on tuotettu Suomen huipputurvallisessa ruokaketjussa, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Hyvää Suomesta -merkkiä saa käyttää lopputuotteessa, joka on valmistettu ja pakattu Suomessa ja jonka raaka-aineesta vähintään 75 prosenttia on suomalaista. Lihaa sisältävän elintarvikkeen lihan ja maitoa sisältävän elintarvikkeen maidon täytyy kuitenkin olla sataprosenttisesti suomalaista. Sama koskee myös munaa ja kalaa. Hyvää Suomesta -merkki on vapaaehtoinen ja sen käyttöä hallinnoi Ruokatieto Yhdistys ry.

Tuotteissa, joissa raaka-aineiden alkuperämaa vaihtelee, ilmoitetaan jatkossa elintarvikkeen ainesosana käytetyn lihan alkuperämaa merkinnöillä, joista käy ilmi, onko liha kasvatettu ja teurastettu EU-maassa vai EU:n ulkopuolella yksilöimättä alkuperämaata tarkemmin. Maidon sekä maitotuotteiden ainesosana käytetyn maidon alkuperämaa ilmoitetaan vastaavalla tavalla, mikäli maito on kerätty useasta eri maasta.  Näin karsitaan tarvetta uudistaa pakkauksia raaka-aineen alkuperämaan vaihdellessa.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm, p. 0295 162 305, sebastian.hielm(at)mmm.fi
ministerin erityisavustaja Risto Lahti, p. 050 565 0424, risto.lahti(at)mmm.fi