Hyppää sisältöön
Media

Maidontuottajilla halukkuutta hillitä tuotantoa – mukautustukea riittää kaikkiin hakemuksiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2016 15.00
Tiedote

Maidontuotannon mukautustukea haki määräaikaan mennessä 1 590 maidontuottajaa yhteensä 47,3 miljoonan litran vähentämiseksi. Maa- ja metsätalousministeriön vähentämistavoite näyttää toteutuvan hyvin, ja 15 miljoonan euron määräraha riittää kattamaan koko haetun määrän. Poikkeuksellisen tuen tavoitteena on kannustaa maidontuottajia vähentämään väliaikaisesti tuotantoa ja vakauttaa kotimaan maitomarkkinoita.

Maidontuotannon mukautustuki on uudenlainen EU:n kriisisäädösten mahdollistama ohjausväline, jolla edistetään maitomarkkinoiden tasapainottumista väliaikaisella tuotannon vähentämisellä. Maidontuotannon kasvu on ollut viime vuosina monissa EU-maissa kysynnän kasvua nopeampaa, ja EU-markkinoille on muodostunut merkittävästi ylitarjontaa. Lisäksi Venäjän elokuussa 2014 asettama ja edelleen jatkuva elintarviketuonnin kielto on vaikeuttanut maitotilojen taloudellista tilannetta erityisesti Suomessa.

– Maidontuottajien tukihakemuksissa ilmoittama valmius tuotannon vähentämiselle vastaa erittäin hyvin uudelle ohjausvälineelle asetettua tavoitetta, eikä tukikelpoista litramäärää tarvitse rajoittaa, kertoo osastopäällikkö Veli-Pekka Talvela maa- ja metsätalousministeriöstä.

Kertaluontoisesti maksettava tuki riittää kaikille tukiehdot täyttäneille hakijoille

Koska haettu määrä ei ylittänyt litrarajoitetta, tukeen käytettävissä oleva enintään 15 miljoonan euron määräraha riittää kaikille tukikelpoisille litroille. Tukea maksetaan 30 senttiä vähennetyltä litralta siten, että tuki kattaa enintään 50 miljoonan litran vähennystavoitteen koko maan tasolla. Hakemusten perusteella arvioituna tuottajat vähentäisivät maidontuotantoa yhteensä 47,3 miljoonaa litraa.

– Olen tyytyväinen siihen, että ministeriö on kyennyt tarjoamaan tähän vaikeaan markkinatilanteeseen tukivälineen, joka auttaa siihen tarttuneita maidontuottajia eteenpäin. Yhteinen tavoitteemme on, että maitomarkkinoilla päästäisiin nykyistä tasapainoisempaan tilanteeseen ja tuotannon kannattavuus voisi vahvistua kriisivaiheen jälkeen, painottaa Talvela.

Tuki maksetaan tuottajille syyskuun 2017 loppuun mennessä

Maidontuotannon mukautustuen saaminen edellyttää, että maidontuottaja vähentää meijerimaidon tuotantoa tammi–toukokuun 2017 aikana edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna vähintään kolmella prosentilla. Enintään tukea voi saada 30 prosentin vähennysmäärälle. Tukea ei saa tukiehtoja suuremmalle osuudelle tai haettua määrää enempää, vaikka maitomäärä alenisi enemmänkin. Tukea saadakseen maidontuottajan pitää toimittaa maitoa meijeriin vielä tammikuussa 2017. Tuki maksetaan tukiehdot täyttäville maidontuottajille vähentämisjakson jälkeen syyskuun 2017 loppuun mennessä.

Esimerkki mukautustuen määrästä tilatasolla

Maidontuottaja on tukihaussa ilmoittanut vähentävänsä tuotantoaan tammi-toukokuussa yhteensä 10 000 litraa, ja vähintään tämä vähennys myös toteutuu. Mukautustukea maksetaan tuottajalle tällöin 3 000 euroa (30 senttiä x 10 000 litraa). Jos vähennystä toteutuukin vain esimerkiksi 9 000 litraa, tukea maksetaan 2 700 euroa (30 senttiä x 9 000 litraa). Tukea maksetaan toteutuneen vähennyksen perusteella siten aina 30 senttiä litralta enintään haetulle määrälle ja enintään 30 prosentin vähennykselle, kunhan vähennystä kertyy vähintään 3 prosenttia.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
osastopäällikkö Veli-Pekka Talvela, p. 0295 162 150, veli-pekka.talvela(at)mmm.fi
maatalousekonomisti Antti Unnaslahti, p. 0295 16 2426, antti.unnaslahti(at)mmm.fi

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
ylitarkastaja Susanna Jansson p. 0295 312 436, susanna.jansson(at)mavi.fi

Kimmo Tiilikainen Ruoka ja maatalous Sulkeutuneet tutkimushaut Tuet