Hyppää sisältöön
Media

Metsäalalle uusi tutkimusstrategia - Tutkimukseen lisää vaikuttavuutta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2015 16.09
Tiedote

Tutkimuksella on keskeinen rooli metsäalan kilpailukyvyn ja kestävyyden edistämisessä. Metsäalan tutkimusta tulee suunnata muuttuvien tarpeiden mukaan, jotta mahdollistetaan metsäalan uudistuminen. Osana hallitusohjelman ja Kansallisen metsästrategian toimeenpanoa metsäalalle valmistui uusi tutkimusstrategia. Siinä linjataan metsäalan keskeisimmät tutkimusalueet sekä toimenpiteet, joiden avulla tutkimuksen vaikuttavuutta lisätään.

Tutkimusstrategia on uusi työkalu julkisen tutkimusrahoituksen suuntaamisessa.  Sen laati maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta Suomen Metsäyhdistys.
 
Strategiassa tunnistetaan neljä aihekokonaisuutta, joihin tutkimusta suunnataan jatkossa:
 
1. Metsäala luo kasvavaa hyvinvointia biopohjaisessa yhteiskunnassa
Biotalouden tulevaisuudentutkimuksella ennakoidaan yhteiskunnan muutoksia. Tietoa tarvitaan myös biotalouden kasvun esteistä ja mahdollistajista.  

2. Monipuolista hyötyä metsästä kestävästi
Uusiutuvien luonnonvarojen saatavuus on metsiin perustuvien arvoverkkojen perusta. Kaikkien kestävyyden osa-alueiden on toteuduttava, jotta metsien käyttö on hyväksyttävää. Toimintaympäristön digitalisoituessa uusia mahdollisuuksia tuo paikkatiedon tehokas hyödyntäminen.

3. Lisää arvoa ja joustavuutta tuotantoon ja palveluihin
​Resurssi- ja kustannustehokkaaseen tuotantoon pääsy vaatii teknologian kehittämistä. Myös olemassa olevan tiedon hallintaa ja analysointia sekä sähköisiä palveluita tulee kehittää.

4. Tiedostava kuluttaminen biotalouden muutosvoimana
Biotalous tarvitsee verkostomaisia toimintamalleja, joissa eri alojen ja toimijoiden väliset synergiahyödyt on tunnistettu. Uudet biotalouden tuotteet ja palvelut tuottavat lisäarvoa.

Tutkimuksen ja sidosryhmien välinen yhteistyö on tärkeää, jotta metsäalan kasvua saadaan tuettua.
 
– Tutkimusstrategian toimeenpanolla edistetään monialaisen tutkimuksen ja metsäalan sidosryhmien välistä yhteistyötä ja kokeilukulttuuria, toteaa metsäneuvos Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministeriöstä.
 
Strategiatyössä hyödynnettiin lukuisia ajankohtaisia tutkimuksesta tehtyjä strategioita ja raportteja. Valmisteluun osallistui metsäalan sidosryhmiä sekä asiantuntijoita.
 
– Valmistelussa kuultiin tutkijoita, hallintoa ja monipuolisesti metsäalan eri sidosryhmiä, jotta tutkimuksen tietotarpeet saatiin kattavasti kartoitettua, kertoo Tiina Rytilä Suomen Metsäyhdistyksestä. 
 
Tutkimusstrategian laatiminen sisältyy hallitusohjelmassa kirjattuun Kansallinen metsästrategia 2025:n toimeenpanoon. Metsästrategian avulla tavoitellaan kasvua, investointeja ja uusia työpaikkoja kestävällä tavalla. Strategia sisältää metsäalan tärkeimmät tavoitteet vuoteen 2025 mennessä sekä hankekokonaisuudet, joiden avulla tavoitteet on tarkoitus saavuttaa.
 
Metsäalan tutkimusstrategia 2025
 
Lisätietoja:
Metsäneuvos Marja Kokkonen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2444
Johtaja, Päättäjien Metsäakatemia, Tiina Rytilä, Suomen Metsäyhdistys, p. 040 566 6649

Kimmo Tiilikainen Metsät Tutkimus ja kehittäminen