Hyppää sisältöön
Media

Metsien monimuotoisuutta tukevat hankkeet esillä metsäneuvostossa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2018 15.26
Uutinen

Metsänomistajien, heitä palvelevien metsäorganisaatioiden, metsäteollisuuden ja julkisten metsätoimijoiden yhteistyönä toteutettava Monimetsä-hanke sai metsäneuvostolta runsaasti positiivista palautetta keskiviikkona 20.6.2018 pidetyssä neuvoston kokouksessa. Metsäneuvosto oli tyytyväinen myös tänä vuonna 10 vuotta täyttävän METSO-ohjelman ja ohjelmaa hienosti täydentäneen Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjan tuloksiin.

Suomen metsäkeskuksen vuonna 2016 käynnistämässä ja maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Monimetsä-hankkeessa on kehitetty ja kokeiltu toimintamalleja, jotka edistävät metsänhoidon suosituksissa kuvattujen luonnonhoitokeinojen käyttöä talousmetsissä. Hankkeessa on luotu uusia työkaluja luonnonhoitoon ja viety jo olemassa olevia keinoja entistä tiiviimmin osaksi jokapäiväistä työtä metsässä. Kuluvana vuonna hanke järjestää laajan koulutuskiertueen, jonka avulla noin tuhat metsäammattilaista pääsee perehtymään talousmetsien luonnonhoidon keinoihin.

Monimuotoisuuskysymysten ohella kokouksen asialistalla olivat Kansallisen metsästrategian päivittäminen, uusi kannustejärjestelmä ja muut ajankohtaiset asiat. Viimeksi mainituista kokouksen puheenjohtajana toiminut maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä nosti esiin erityisesti avohakkuukeskustelun, myös metsäalaan heijastuvan CAP-uudistuksen sekä tykkylumen, kevään kuivuuden ja hirvien aiheuttamat metsätuhot.

Metsästrategian päivitystyö on edennyt maaliskuun kokouksen jälkeen suunnitellusti. Hankkeita käsiteltiin toukokuussa neuvoston ja työvaliokunnan yhteisessä työpajassa ja hankekuvaukset ovat jo pitkällä. Valmistelua jatketaan syyskuun 26. päivänä pidettävässä neuvoston seuraavassa kokouksessa ja loppuun työ on tarkoitus saattaa vuodenvaihteeseen mennessä.

Maa- ja metsätalousministeriö kuulee kesän ja syksyn aikana laajasti tutkijoita ja sidosryhmiä niin metsästrategiaan kuin metsien käsittelymenetelmiinkin liittyen. Metsästrategian päivittämiseen voi lisäksi ottaa kantaa elokuussa avattavassa Ota kantaa -kyselyssä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Kokkonen, p. 029 516 2444, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi,