Hyppää sisältöön
Media

Ministeriö kuuli järjestöjä kalastusasetusluonnoksesta - Asetuksessa vielä muokattavaa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.1.2015 11.43
Tiedote

Esitys uudeksi kalastuslaiksi on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Nyt maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan kalastusasetusta, joka annetaan eduskunnalle tiedoksi luonnosversiona ennen kuin eduskunta päättää lain lopullisesta sisällöstä.

Viime viikolla ministeriön edustajat keskustelivat sidosryhmien kanssa alustavan kalastusasetusluonnoksesta. Keskusteluista saatiin paljon arvokasta tietoa asetuksen valmisteluun. 

– Asetuksessa on vielä paljon parannettavaa. Erityisesti on pohdittava sitä, mitkä asiat tulee säädellä asetuksella ja mitkä jäävät paikallisesti säädeltäväksi käyttö- ja hoitosuunnitelmien perusteella. Suomi on pitkä maa ja on vaikea tehdä säännöksiä, jotka sopivat koko maahan, toteaa maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo.

Keskusteluissa nousi esille esimerkiksi hauen ja kuhan kalastukseen liittyvä sääntely. Lisäksi pohdittiin, miten istutuksiin ja luonnonkantoihin kohdennettua kalastusta säädellään siten, että sivusaaliskuolleisuus pysyy kurissa, mutta kuitenkin niin, ettei istukkaisiin kohdistuvaa kalastusta rajoiteta liikaa.

Asetuksen tulee kalastuslain tavoitteiden mukaisesti kunnioittaa myös kalatalousalueiden alueellista suunnittelua ja luoda hyvät mahdollisuudet sekä kaupalliselle että vapaa-ajankalastukselle, tapahtui se sitten kotitarpeiksi tai virkistykseksi. Lisäksi osaan muutoksista tarvitaan siirtymämenettelyjä.

Uuden kalastuslain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 alusta lukien. Uusi kalastusasetus tulee voimaan samaan aikaan. Tavoitteena on vahvistaa uusi asetus vielä tämän kevään aikana. Kalastusasetuksen avulla säädellään kalastusta lain antamien valtuussäännösten puitteissa ja pyritään toteuttamaan lain tavoitteita.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:

valtiosihteeri Tiina Rytilä, p. 0295 162 132

kalastusneuvos Eija Kirjavainen, p. 0295 162 404