Hyppää sisältöön
Media

Neonikotinoidien käyttökielto käsittelyssä ensi maanantaina

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.4.2013 12.32
Tiedote -

Euroopan komission esitys neonikotinoideja sisältävien hyönteistorjunta-aineiden käyttökiellosta ei maaliskuun puolivälissä saanut taakseen jäsenmaiden määräenemmistöä, joten asia tulee uuteen käsittelyyn EU:n muutoksenhakukomiteassa huhtikuun 29. päivänä. Komissio esitti klotianidiini-, imidaklopridi- ja tiametoksaami-nimisten neonikotinoidien käyttökieltoa kasvinsuojeluaineena eräillä viljelykasveilla. Niiden käyttö peittausaineena, rakeena tai ruiskutettuna kiellettäisiin komission listaamille kasveille. Kieltolistan kasvien joukossa ovat useimmat Suomessa viljellyt viljat ja öljykasvit. Komissio esitti, että kielto tulisi voimaan heinäkuun alussa. Saksa ehdotti pysyvälle komitealle, että se olisi siirtymäkauden ajan antanut jäsenmaille poikkeusmahdollisuuden myöntää lupia neonikotinoideja sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöön, jos riskinarvioinnin perusteella voitaisiin osoittaa, ettei kyseinen käyttö aiheuta riskejä mehiläisille. Suomi tukee neonikotinoidien käyttörajoituksia ja pitää hyvänä, että siihen suuntaan edetään. Suomi toivoi kuitenkin yhdessä useiden muiden jäsenmaiden kanssa, että Saksan esitys olisi otettu huomioon. − Koska mitään muutosehdotuksia komission alkuperäiseen ehdotukseen ei ole tullut, oletamme, että muutoksenhakukomiteassa äänestetään samasta ehdotuksesta kuin maaliskuun 15. päivänä. Siinä komissio siis ehdottaa neonikotinoidien käytön rajoittamista mehiläisiä houkuttelevilla kasveilla, kertoo maatalousylitarkastaja Tove Jern maa- ja metsätalousministeriöstä. Suomen edustajana muutoksenhakukomiteassa on Coreper I -edustaja, Suomen EU-edustuston vs. päällikkö Marianne Huusko-Lamponen. Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:elintarviketurvallisuusjohtaja Veli-Mikko Niemi, p. 0295 16 2479maatalousylitarkastaja Tove Jern, p. 0295 16 2318Suomen pysyvästä edustustosta EU:ssa:erityisasiantuntija Kirsi Heinonen, p. +32 2 2878 468

Jari Koskinen