Hyppää sisältöön
Media

Neuvostolta yleisnäkemys kalastuspolitiikan uudistamiseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.6.2012 9.30
Tiedote -

Kalastusneuvoston keskeisenä aiheena oli EU:n yhteisen kalastuspolitiikan perusasetuksen uudistus. Esillä olivat myös asetusehdotukset kalastus- ja vesiviljelyalan yhteisestä markkinajärjestelystä ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta. Suomea edusti maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Ministeri Koskinen piti puheenjohtajamaa Tanskan valmistelemaa ehdotusta EU:n yhteisen kalastuspolitiikan perusasetuksesta ja siitä saavutettua neuvoston yleisnäkemystä merkittävänä askeleena oikeaan suuntaan:

- On tärkeää, että kalakantojen kestävään enimmäistuottoon pääsemiseksi asetetaan vuoteen 2015 ulottuva tavoitteellinen määräaika. Kestävä enimmäistuotto tarkoittaa suurinta pitkän aikavälin saalista. Kaikkien säädeltyjen kalakantojen osalta se tulisi saavuttaa viimeistään vuonna 2020. Kannatamme myös sitä, että tavoitteissa mainitaan meren hyvän tilan saavuttaminen sekä varovaisen lähestymistavan soveltaminen, totesi Koskinen.

Neuvoston yleisnäkemys sisältää tärkeänä elementtinä konkreettiset toimet kalojen mereen heittämisen lopettamiseksi. Suomi sai läpi pyyntönsä siitä, että lohen poisheittokielto astuisi ensimmäisenä voimaan jo vuoden 2014 alusta. Kaikki ajosiimakalastuksessa saaliiksi saatu lohi tulisi siten jatkossa purkaa maihin ja laskea mukaan kiintiöihin. Tämä antaisi paremmat tiedot ajosiimakalastuksen vaikutuksesta lohikantoihin ja perustan siimakalastuksen säätelyn tarkentamiselle.

Yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksen tärkeänä osana on jäsenvaltioiden yhteistyö kalastuksen alueellisessa säätelyssä. Neuvoston yleisnäkemys sisältää tämän yhteistyön ja antaa siten paremmat mahdollisuudet kestävän kalastuksen kehittämiselle myös Itämerellä niin, että Suomen kalastuksen erityispiirteet voidaan ottaa huomioon.

Neuvosto sai lisäksi kuulla selvityksen Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan asetusehdotuksen käsittelystä. Asetusehdotus on Suomen kannalta johdonmukainen Eurooppa 2020 -strategian ja yhteisen kalastuspolitiikan uudistusta koskevien ehdotusten kanssa.

- Vesiviljely ja pienimuotoinen kalastus ovat Suomen kannalta sekä sisävesillä että rannikolla rahaston ensisijaisia investointikohteita. Näin ollen on merkittävä edistysaskel, että neuvosto puolsi Suomen johdolla tehtyä esitystä vesiviljelyn investointi- ja innovaatiotuista, sanoi Koskinen. Tämän jälkeen alkaa työ pienimuotoisen kalastukseen liittyvistä tarpeista.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. 0295 16 2494 (gsm)
erityisasiantuntija Risto Lampinen, p. +32 476 760 247

Jari Koskinen