Hyppää sisältöön
Media

Ruokalistalla uutta pohjoismaista ruokaa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 28.6.2007 13.00
Tiedote -

Lapsille ja nuorille suunnattu ruoan markkinointi ja tarjonta, bioenergia sekä Itämeren turskakantojen tulevaisuus olivat aiheita, joita Pohjoismaiden elintarvike-, maa- ja metsätalous- sekä kalastusministerit käsittelivät kokouksessaan Porissa 28.6. Kokousta johti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

Ministerit pohtivat Itämeren turskakantoihin liittyviä uhkakuvia sekä turskakantojen ja niiden elinympäristöjen tilan parantamismahdollisuuksia. Itämeren saastuminen on todettu huomattavaksi, ja sillä on suuria vaikutuksia alueen ekosysteemeihin ja siten myös kalatalouteen. Tieteelliset biologiset neuvonantajat ovat usein kehottaneet hallituksia asettamaan Itämeren turskan täysimittaiseen pyyntikieltoon, jotta kutubiomassa saataisiin suuremmaksi ja biologisesti kestävälle tasolle. Kehotuksista huolimatta poliitikkojen on kuitenkin otettava huomioon myös yhteiskunnalliset seikat. Ministerikokouksessa laadittiin tiedonanto, jossa tiivistetään turskakantoja koskeneet keskustelut.

Bioenergia on ajankohtainen ja suuresti priorisoitu poliittinen aihe useimmissa Pohjoismaissa, ja maat ovat priorisoineet poliittisesti bioenergian käytön lisäämistä. Bioenergiasta käydyn keskustelun alusti lyhyesti Norjan maatalousministeri Terje Riis-Johansen. Pohjoismaiden pääministerit pohtivat 18.–19.6. pitämässään kokouksessa globalisaatiokysymyksiä ja päättivät siinä yhteydessä vahvistaa muun muassa ilmasto- ja energia-alan pohjoismaista työtä. Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Halldór Ásgrímsson kertoi kokouksessa pääministerien päätöksistä, joilla on vaikutusta myös bioenergiapanostuksiin.

Kokouksen kolmantena aiheena olivat lasten ja nuorten terveysongelmat. Ongelmia ei ratkaista ainoastaan rajoittamalla epätarkoituksenmukaista lapsille ja nuorille suunnattavaa markkinointia, vaan myös antamalla heille entistä parempia mahdollisuuksia terveellisten tuotteiden valitsemiseen. Koska lapsille ja nuorille on annettava mahdollisuus sekä terveelliseen ruokaan että liikuntaan, tarvitaan ratkaisuja, joihin voi osallistua monia toimijoita. Pelkkä terveellisen ruokatarjonnan parantaminen ei auta, jos yleinen kehityssuunta on kohti fyysisesti passiivisia harrastuksia ja jos julkisessa tilassa liikkumiseen ei ole luontevia mahdollisuuksia. Ministerit hyväksyivät aiheesta julistuksen, jossa ehdotetaan laadittavaksi yhteispohjoismaiset vapaaehtoiset eettiset säännöt lapsille ja nuorille suunnatun epäterveellisen ruoan markkinoinnin rajoittamiseksi. Lisäksi kehotetaan edistämään yhteispohjoismaisia aloitteita kansainvälisissä järjestöissä, kuten EU:ssa ja WHO:ssa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisavustaja Kaisa Karttunen, puh. 040 849 9077
ylijohtaja Ilkka Ruska, puh. 040 504 0192