Hyppää sisältöön
Media

Metsätalouden tukijärjestelmä uudistuu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.4.2014 6.15
Tiedote -

Kemeran eli kestävän metsätalouden tukijärjestelmän avulla valtio kannustaa yksityismetsänomistajia hoitamaan metsiään hyvin. Tukijärjestelmää uudistetaan parhaillaan kansallisesti. Työryhmä luovutti tänään ministeri Jari Koskiselle ehdotuksen uudesta tukijärjestelmästä.

Uudistukseen vaikuttavat olennaisesti EU:n maa- ja metsätalousalan valtiontukisuuntaviivat, joita komissio valmistelee parhaillaan. Jäsenmaat voivat ottaa käyttöön vain suuntaviivojen mukaisia tukijärjestelmiä. Työryhmä on huomioinut EU:n uudet suuntaviivat niin hyvin kuin mahdollista, sillä ne ovat vasta luonnosvaiheessa. EU:n valtiontukiuudistuksen ja suuntaviivojen tavoitteena on yhdenmukaistaa valtiontukisääntelyä ja parantaa julkisen tuen kohdistumista yhteisön kannalta toivottavaan toimintaan.

Työryhmä ehdottaa tuettaviksi toimenpiteiksi metsän uudistamista, terveyslannoitusta, juurikäävän torjuntaa, suometsien hoitoa, yksityisteiden perusparannusta ja uuden metsätien rakentamista sekä nuoren metsän hoitoa, joka jakautuisi kahdeksi työlajiksi taimikon varhaishoitoon ja nuoren metsän hoitoon. Myös ympäristötukeen ja luonnonhoitohankkeisiin voidaan myöntää rahoitusta sekä luonnonarvotukeen, jos se on EU:n valtiontukisuuntaviivojen puitteissa mahdollista. Tuki myönnettäisiin jatkossa hankkeen kokonaiskustannuksiin.

Ehdotuksessa metsänuudistamisen tuki rajataan pohjoiseen Suomeen. Pellon metsitykseen tai luonnontuhojen korjaamiseen ei jatkossa myönnettäisi tukea. Rahoituksen painopistettä siirretään taimikoiden varhaishoitoon, jotta tukijärjestelmä kannustaisi tekemään metsänhoitotöitä oikeaan aikaan ja nykyistä kustannustehokkaammin. Juurikäävän torjunnan tukialuetta, torjunta-aikaa ja tuen saajien määrää laajennetaan.

Kantojen nostoon ei jatkossa enää myönnettäisi tukea. Myös nykyisestä energiapuun korjuutuesta luovutaan. Ympäristötuen laskennassa otetaan jatkossa entistä paremmin huomioon kasvupaikan tuotantokyky. Näin monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita saataisiin nykyistä enemmän sopimusten piiriin.

Tukijärjestelmä on määräaikainen ja tukijärjestelmän rahoitus harkinnanvaraista. Toiminta sopeutetaan vuosittain valtion talousarvioon.

Nykyinen kestävän metsätalouden rahoituksesta annettu laki on voimassa ainakin 30.6.2015 asti.


Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Marja Hilska-Aaltonen, metsäneuvos, p. 0295 162 447

Jari Koskinen