Yleissuunnittelulla tehostetaan maatalousluonnon hoitoa
Yleissuunnittelu on jatkossa entistä tärkeämpi keino tehostaa luonnon monimuotoisuuden hoitoa maatalousalueilla. Yleissuunnittelun avulla on lisätty paikallista näkökulmaa maatalousluonnon hoidossa ja herätetty viljelijöiden kiinnostusta vapaaehtoisia erityistukia kohtaan. Tämä käy ilmi maa- ja metsätalousministeriön teettämästä luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelun vaikuttavuuden arvioinnista. Arvioinnissa tarkasteltiin yleissuunnittelun laatua ja toimivuutta sekä esitettiin kehittämisehdotuksia toiminnan tehostamiseksi.
Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelua vuodesta 2003 lähtien 932 000 eurolla. Suunnitelmia on tehty yhteensä 43 kappaletta ympäri Suomea.
Arvioinnin tulosten mukaan yleissuunnittelu on auttanut kääntämään yleiset ympäristötukiehdot paikallisiksi, helpommin ymmärrettäviksi ympäristönhoidon tavoitteiksi ja konkreettisiksi toimenpiteiksi maatiloilla. Yleissuunnittelu on auttanut huomioimaan paikallisesti vaihtelevat luonnonolosuhteet ja hyödyntämään viljelijöiden kokemusperäistä tietoa. Se on myös lisännyt neuvojien, ympäristö- ja maatalousviranomaisten ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta ja tiivistänyt yhteistyötä.
Vaikka suunnittelu on tarjonnut lähtökohtia paikalliselle oppimiselle, tätä potentiaalia ei kuitenkaan ole täysin otettu käyttöön. Viljelijöille tarjotut osallistumismahdollisuudet ovat olleet melko rajalliset. Samoin esimerkiksi kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisten, paikallisten luonnon tarkkailijoiden ja yhdistysten paikallista luontotietoa ja maatalouden tuntemusta voitaisiin hyödyntää suunnittelussa huomattavasti laajemmin. Yleissuunnitelmat on nähty ennen kaikkea erityistukien markkinointivälineenä ja niiden suhde muuhun maaseudun kehittämistyöhön on jäänyt usein irralliseksi. Kartoitettuja kohteita on ollut vaikea saada hoidon piiriin.
Arvioinnin mukaan suunnitelmien jatkohoitoon on panostettu aivan liian vähän. Täydentävä neuvonta, kohtuuhintaisten hoitosuunnitelmien laatiminen tiloille ja suunnitelman elossa pitäminen vaatii jatkossa suuren huomion. Tässä yhteydessä tuottajajärjestöjen aktiivinen rooli on erityisen tärkeä. Yleissuunnittelussa tulisi siirtyä kokonaisvaltaisempaan luonnon monimuotoisuuden ja maaseudun elinvoimaisuuden edistämiseen. Suunnittelua tulisi keskittää sellaisille alueille, joilla maatalouden rakenne ja tuotantomuodot mahdollistavat kohteiden hoidon. Suojavyöhyke-, kosteikko- ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelmia tulisi yhdistää aina, kun se vain on mahdollista.
Arvioinnin toteuttivat Helsingin yliopiston soveltavan biologian laitos yhdessä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa.
Lisätietoja:
ylitarkastaja Marjatta Kemppainen-Mäkelä, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 1605 4211, 040 824 1969, etunimi.sukunimi@mmm.fi
tutkija Kimmo Härjämäki, Helsingin yliopisto, soveltavan biologian laitos p. 040 5196545, etuními.sukunimi@helsinki.fi
vanhempi tutkija Minna Kaljonen, Suomen ympäristökeskus, p. 0400 148 855, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
