Hyppää sisältöön
Media

Pikkuvalaiden suojelu Itämerellä esillä neuvostossa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.3.2004 10.30
Tiedote -

Brysselissä 22. - 23.3.2004 kokoontuvan maatalous- ja kalastusneuvoston on on myös tarkoitus hyväksyä tai ainakin saavuttaa poliittinen sopimus asetuksesta kalastuksen yhteydessä tapahtuvaa pikkuvalaiden saaliiksi joutumista koskevista toimenpiteistä. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.

Euroopan komission asetusehdotus merkitsee ajoverkoilla harjoitettavan lohenkalastuksen lopettamista Itämerellä asteittain, trooli- ja ankkuroiduilla verkoilla kalastuksen kattamista puolueettomilla tarkkailijoilla 5 %:n osalta pyyntiponnistuksesta sekä akustisten karkoittimien käyttöön ottamista Asetuksen keskeinen tavoite on pyöriäisen eli ainoan Itämeressä tavattavan valaslajin suojelu joutumasta kalastuksessa tahattomaksi sivusaaliiksi. Suomen tavoitteena on saada vesilleen kevennetty tarkkailijaohjelma ehdotukseen nähden sekä tukea kalastajia taloudellisesti toimintasuunnan muuttamisessa tai kalastustoiminnan lopettamisessa.

Maatalous- ja kalastusneuvoston on myös tarkoitus tehdä päätös tupakka-, oliiviöljy-, humala- ja puuvillasektoreiden uudistamista koskevista asetuksista. Uudistuksen tavoitteita ovat eurooppalaisen maatalouden kilpailukyvyn parantaminen, markkinasuuntautuneisuuden lisääminen, kestävän kehityksen vahvistaminen, tuottajien tulojen vakauttaminen ja epäsuotuisilla tuotantoalueilla (LFA) toimivien tuottajien tilanteen parempi huomioon ottaminen. Tupakkasektorilla pyrkimyksenä on myös lisätä johdonmukaisuutta Euroopan yhteisön kansanterveyspolitiikan kanssa.



Lisätietoja:

kalastusneuvos Markku Aro, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 1605 3361

maatalousneuvos Matti Hannula, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 1605 2730

osastopäällikkö Matti Aho, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 1605 3380

>> Maatalous- ja kalastusneuvoston taustamuistio