Hyppää sisältöön
Media

Saimaannorpan suojelu etenee vauhdilla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.3.2011 13.07
Tiedote -

Noin 1.800 neliökilometrin laajuisella saimaannorpan poikasten keskeisellä liikkumisalueella on viime syksystä lähtien neuvoteltu tiiviisti valtion ja vesialueita hallinnoivien osakaskuntien välillä kalastuksenrajoitussopimuksista. Sopimuksessa osakaskunta sitoutuu palkkiota vastaan kieltämään verkkokalastuksen 15.4.–30.6. välisenä aikana. Neuvotteluja valtion puolelta hoitavan Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen mukaan sopimuksia on solmittu jo noin kolmelle neljäsosalle tavoitellun alueen pinta-alasta.

Etelä-Savon maakuntaliitto ja ProAgria Etelä-Savon Kalatalouskeskus järjestivät Rantasalmella sunnuntaina 6.3. keskustelutilaisuuden saimaannorppa-alueen osakaskunnille ja kalastusalueille. Osastopäällikkö Pentti Lähteenoja maa- ja metsätalousministeriöstä kiitti tilaisuudessa Saimaan alueen osakaskuntia ja kalatalouden toimijoita hyvin hoidetusta, mittavasta suojelu-urakasta. ”Kokemusten mukaan paikallistasolta alueen ihmisistä lähtevä toiminta tuottaa parhaat tulokset luonnonsuojelussa. Suojeluun sitoudutaan ja kalastusrajoituksia myös valvotaan käytännössä. Valtiolla ei olisi edes voimavaroja laajan alueen kattavaan valvontaan viranomaisvoimin”, totesi Lähteenoja.

Sopimuksia pyritään saamaan vielä lisää ennen kevätrajoitusjakson alkua. Noin 15 prosentilla kuuttien liikkumisalueesta osakaskunta on kokouksessaan päättänyt kieltää kevään verkkokalastuksen, mutta sopimusta ei ole kuitenkaan tehty. Sopimuksen allekirjoittamisen valtion puolelta on estänyt se, että osakaskunnan päättämä kalastusrajoitus on joltain osin poikennut valtion tarjoamasta sopimusesityksestä. Osakaskunta on esimerkiksi saattanut jättää pienehköjä alueita sopimusalueen ulkopuolelle. Maa- ja metsätalousministeriö on pyytänyt valtioneuvoston oikeuskanslerilta lausuntoa siitä, onko tällaisten sopimusten allekirjoittamiselle oikeudellista estettä.

Noin kymmenesosalla kuuttien liikkumisalueesta osakaskunta ei ole tehnyt lainkaan päätöstä kevään verkkokalastuksen rajoittamisesta. Syynä on esimerkiksi pirstaleisesta omistusrakenteesta johtuva osakaskunnan toimimattomuus. Näillä alueilla kevään verkkokalastus on tarkoitus kieltää valtioneuvoston asetuksella, joka on parhaillaan lausunnoilla. Asetuksella ei ole vaikutusta sopimusten kattamaan alueeseen. Kevään verkkokalastuskielto toteutetaan norpan poikasten koko liikkumisalueen kattavana siten, että valtaosa alueesta suojellaan sopimuksilla ja loppuosa suojellaan asetuksella. Lisäksi viitisen prosenttia alueesta on valtion omistuksessa ja erikseen suojeltu.

Lausuntokierroksella on myös luonnos valtioneuvoston asetukseksi eräistä kalastusrajoituksista Saimaalla. Se korvaisi aiemman maa- ja metsätalousministeriön asetuksen, jossa on säädetty ympärivuotinen käyttökielto norpalle vaarallisimmille pyydystyypeille. Rantasalmen tilaisuudessa eniten keskustelua ja kritiikkiä herätti verkon sallitun lankavahvuuden mahdollinen laskeminen 0,17 millimetristä 0,15 millimetriin.

Maa- ja metsätalousministeriö on valmis ottamaan huomioon muun muassa verkkojen lankavahvuuksia koskevat lausunnot, ja viimeistelee molemmat asetusluonnokset saatujen lausuntojen perusteella.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Ylijohtaja Pentti Lähteenoja, puh. 040 717 16 98
Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, puh. 040 772 12 62
Ylitarkastaja Roni Selén, puh. 040 507 39 34