Hyppää sisältöön
Media

Satu Haapaniemi ministeri Lepän erityisavustajaksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 28.2.2019 14.30
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän erityisavustajaksi maa- ja metsätalousministeriöön on nimitetty yhteiskuntatieteiden maisteri Satu Haapaniemi. Haapaniemi aloittaa tehtävässään 4. maaliskuuta. Haapaniemi toimii eduskuntavaaleissa ehdolla olevan erityisavustaja Risto Lahden virkavapaan sijaisena 19. huhtikuuta saakka.

Haapaniemi on valmistunut maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan valtio-oppi. Hän vastaa maa- ja metsätalousministeriön vastuualueella maatalouteen ja ruokaan liittyvistä asioista.

Haapaniemi on kotoisin Keski-Pohjanmaalta, Kokkolasta. Hän siirtyy tehtävään Sirkka-Liisa Anttilan eduskunta-avustajan työstä. 

Teppo Säkkinen jatkaa ministeri Lepän erityisavustajana vastuullaan luonnonvaroihin liittyvät asiat.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 5162868