Hyppää sisältöön
Media

Silakan kohdennettua rehukalastusta rajoitetaan Pohjanlahdella

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.9.2012 10.23
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään antanut asetuksen silakan troolikalastuksesta Pohjanlahdella syyskaudella 2012. Suomen silakkakiintiö Pohjanlahdella on Ruotsin kanssa tehtyjen vaihtojen jälkeen runsas 100 000 tonnia. Tästä määrästä on alkuvuoden suurten saaliiden jälkeen jäljellä vielä n. 15 000 tonnia.

Asetuksella kielletään silakan kohdennettu rehukalastus yli 24 metrin pituisilla kalastusaluksilla. Rajoituksen tarkoituksena on varmistaa, että silakan kalastamista elintarvikkeeksi voitaisiin harjoittaa keskeytyksettä vuoden loppuun saakka ja näin ylläpitää silakan tarjonta syyskauden tärkeille markkinoille. Asetus astuu voimaan 24.9.2012, jonka jälkeen puretut saaliit on kokonaisuudessaan lajiteltava ja elintarvikkeeksi lajiteltu osa käsiteltävä elintarvikemääräysten mukaisesti.

– Rajoittavassa kiintiötilanteessa silakan kalastaminen elintarvikekäyttöön tulee asettaa etusijalle. Suomen silakkasaaliista merkittävä osa käytetään elintarvikkeeksi paitsi Suomessa myös Venäjällä, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Lisäksi hän toteaa, että vuotta 2013 koskevat kalastusjärjestelyt valmistellaan viipymättä kun päätökset vuoden 2013 kiintiöistä on lokakuun lopussa tehty.

Silakan troolikalastusta yli 12 metrin pituisilla aluksilla Saaristomerellä ja Suomenlahden rannikolla ei voida toistaiseksi avata näiden alueiden silakkakiintiön korkeasta käyttöasteesta johtuen.

Suomen silakkakiintiöitä on vuonna 2012 hyödyntänyt yhteensä 41 yli 12 metrin pituista troolialusta. Kuluvana vuonna näistä aluksista yhteensä 25 on kalastanut yli 1 000 tonnia.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, puh. 0400 392 011