Hyppää sisältöön
Media

Valtioneuvosto tarkisti Etelä-Suomen ja pohjoisen kansallisen tuen vuoden 2006 tukitasoja

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.4.2007 11.16
Tiedote -

Valtioneuvosto muutti tänään 12.4. asetuksia vuodelta 2006 maksettavasta pohjoisesta tuesta sekä vuodelta 2006 maksettavasta Etelä-Suomen kansallisesta tuesta.

Maidon yksikkötuki muutettiin vuoden 2006 kansallisten tukien tukiratkaisun yhteydessä sovitun maidon tuen kaksivaiheisen maksukäytännön mukaisesti, jossa jälkierän suuruus on enintään 0,2 senttiä litralta. Ennakoitua suuremmasta tukikelpoisesta maitomäärästä johtuen jälkierän suuruus kaikilla pohjoisen tuen alueilla jää 0,1 senttiin litralta. Lisäksi C2–tukialueella otettiin käyttöön tukiyksikkökerroin, jotta maidon tuettu määrä ei ylitä komission päätöksessä säädettyä enimmäismäärää. A- ja B-alueilla korotus on 0,2 senttiä litralta, jotta Etelä-Suomea koskevan komission päätöksen maksuvaltuus käytetään mahdollisimman täysimääräisesti. Muutoksen jälkeen maidontuotannon tukea arvioidaan maksettavan C-alueella yhteensä hieman alle 160 miljoonaa euroa sekä A- ja B alueille noin 17 miljoonaa euroa.

Valtioneuvosto muutti vuodelta 2006 maksettavaa lihasikojen ja nuorten siitossikojen tukea siten, että tukea korotettiin eri tukialueilla 6-8 eurolla eläinyksikköä kohti. Korotus on mahdollinen, koska tukikelpoisten eläinyksikköjen määrä jäi ennakoitua pienemmäksi. Korotus on noin 6 euroa syksyllä säädettyyn tasoon verrattuna koko tuotannolle laskettuna. Muutoksen jälkeen sikatalouden tukea arvioidaan maksettavan C-alueella yhteensä 29 miljoonaa euroa sekä A- ja B alueille noin 35 miljoonaa euroa.

Muun lihasiipikarjan tukikelpoisten eläinyksikköjen määrä jäi ennakoitua pienemmäksi, minkä vuoksi eläinyksikkötukea korotettiin 5-7 eurolla eläinyksiköltä eli noin 5 eurolla eläinyksiköltä koko tuotannolle laskettuna koko maassa. Lisäksi C1-tukialueella kanojen eläinyksikkötukea korotettiin 3 eurolla eläinyksiköltä eli noin 2 eurolla eläinyksiköltä koko tuotannolle laskettuna. Muutoksen jälkeen siipikarjatalouden tukea arvioidaan maksettavan C-alueella yhteensä noin 7 miljoonaa euroa sekä A- ja B alueille noin 14,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Juha Vanhatalo, p. (09) 160 52793