Hyppää sisältöön
Media

Suomen dioksiinipoikkeuksesta pysyvä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 5.12.2011 8.33
Tiedote -

EU:n komissio on antanut asetuksen, joka sallii tiettyjen Itämeren alueelta pyydettyjen kalojen käytön elintarvikkeena ilman määräaikaista poikkeusta. Komission hyväksymän asetuksen mukaan Suomi ja Ruotsi saavat myydä alueellaan Itämeren alueelta pyydettyä isoa silakkaa (yli 17 cm), taimenta, nieriää ja nahkiaista, vaikka niiden dioksiini- ja PCB-pitoisuus ylittäisi säädöksessä kaloille annetun enimmäismäärän. Lisäksi Suomi, Ruotsi ja Latvia saavat myydä Itämeren alueelta pyydettyä lohta, vaikka niiden dioksiini- ja PCB-pitoisuus ylittyisi. Pienet enintään 17 cm pituiset silakat eivät ylitä enimmäismäärää, joten niitä saa myydä vapaasti sisämarkkinakaupassa. Poikkeukset eivät koske kasvatettua kalaa, sillä kasvatetun kalan dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat alhaisia. Suomen alueelta pyydetyn nieriän dioksiinien enimmäismäärä ei ylitä säädöksessä annettua enimmäismäärää.

Poikkeuksen ehtona on, että herkkiä väestöryhmiä kuten lapsia, nuoria ja raskaana olevia informoidaan nykyiseen tapaan esimerkiksi kalan syöntisuosituksin. Valvonnan on myös osoitettava, ettei kalaa ja kalavalmisteita, joiden enimmäismäärä ylittyy, myydä sisämarkkinakaupassa toisiin EU:n jäsenvaltioihin poikkeuksen vastaisesti.

Kaikki asetuksen enimmäismäärät päivitetään

Asetusta uudistetaan myös päivittämällä nykyisin käytössä olevat sallitut enimmäismäärät dioksiinille ja dioksiinien kaltaisille PCB -yhdisteille kaikissa elintarvikeryhmissä. Päivitys perustuu uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen, jossa aineiden turvallisuuskertoimet (TEF-arvot) on uudelleen arvioitu. Kokonaan uudet enimmäismäärät annetaan nyt myös lastenruoalle ja alle 2 % rasvaa sisältäville elintarvikkeille tuorepainoa kohti.

Ei-dioksiinienkaltaiset PCB -yhdisteet mukaan lainsäädäntöön

Uusia ovat myös ei dioksiinienkaltaisten -PCB-yhdisteiden enimmäismäärät. Näin eri EU-maiden säädökset yhtenäistetään. Suomella ei ole enimmäismääriä näille yhdisteille.

Suomella ja Ruotsilla on vuodesta 2002 lähtien ollut poikkeuslupa edellä mainittujen kalojen ja niistä saatujen tuotteiden myyntiin alueellaan.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
elintarvikeylitarkastaja Liisa Rajakangas, p. 050 369 76 13