Hyppää sisältöön
Media

Suomen ja Viron hallitukset yhteisessä juhlakokouksessa Tallinnassa

maa- ja metsätalousministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 7.5.2018 16.24
Uutinen

Suomi ja Viro pitivät molempien maiden satavuotisjuhlavuotisuutensa kunniaksi yhteisen hallitusten välisen juhlakokouksen Tallinnassa 7. toukokuuta. Suomen hallitus vieraili Tallinnassa pääministeri Juha Sipilän johdolla ja tapasi Viron pääministeri Jüri Rataksen johtaman hallituksen. Kokoukseen osallistui myös maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Pääministereiden kahdenvälisten keskusteluiden pääaiheeksi nousi Euroopan komission toukokuun alussa antama esitys EU:n seuraavaksi rahoituskehykseksi vuosille 2021-2027.

Suomi ja Viro pitävät komission esityksessä hyvänä esimerkiksi lisäsatsausta tutkimukseen ja kehitykseen EU:n talouskasvun tukemiseksi, sekä muuttoliikkeen, rajavalvonnan ja puolustusyhteistyön kehittämistä. Molempia maita huolettaa maatalous- ja koheesiotukiin kohdistuvat leikkauspaineet. Sekä Suomi että Viro korostavat näiden perinteisten politiikan lohkojen tärkeyttä ja merkitystä.

Suomen ja Viron hallitusten yhteinen kokous oli ensimmäinen maiden historiassa, ja siinä käsiteltiin molemmille maille tärkeitä yhteisiä kysymyksiä kuten liikenneyhteyksiä, digitaalisia yhteyksiä, kieli- kulttuuri ja koulutuskysymyksiä sekä yhteisiä kysymyksiä EU:ssa.

Tallinnassa samana päivänä kokoontuivat myös kansliapäälliköt molemmista maista omaan juhlakokoukseensa. Kansliapäälliköiden kokouksessa Viro esitteli poikkihallinnollista yhteistyötä ja yhtenä valtioneuvostona toimimista. Lisäksi kansliapäälliköt osallistuivat yhteiselle lounaalle hallitusten kanssa. Maa- ja metsätalousministeriöstä kokoukseen osallistui kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Katso myös:
Valtioneuvoston kanslian tiedote 7.5.2018: Suomen ja Viron pääministerit keskustelivat EU:n rahoituskehyksistä