Hyppää sisältöön
Media

Suomen rajajoilla saa kalastaa tulevana kesänä

jord- och skogsbruksministeriet
Julkaisuajankohta 13.5.2020 11.22
Tiedote

Veneestä kalastus Suomen rajajoilla on mahdollista 14.5.2020 alkaen. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Ruotsin rajan ylittäminen Tornionjoella ja Norjan rajan ylittäminen Tenolla on jälleen sallittua veneellä kalastaessa.

Valtioneuvosto päätti 7.5.2020 sisärajavalvonnan jatkamisesta ja rajanylitysliikenteen rajoittamisesta 14.6.2020 asti.  Samassa yhteydessä rajanylitysmääräyksiä muutettiin niin, että sisärajan ylittäminen Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisillä rajajoilla on sallittua kalastustarkoituksessa ilman rantautumista toisen valtion alueelle. Päätöksen mukaisesti veneestä voi kalastaa, kunhan ei rantaudu toisen maan puolelle. Uusi päätös tulee voimaan 14.5.

Myös Norja päätti tällä viikolla sallivansa samalla tavoin rajajoella veneestä kalastuksen 12.5. voimaan tulleella määräyksellä. Ruotsi ei ole asettanut sisärajoilleen rajoituksia, jotka vaikuttaisivat Tornionjoella.

Määräysten muutos on tarpeellinen Tornion-Muonionjoella ja Tenojoella suositun venekalastuksen vuoksi. Venekalastuksessa liikutaan useimmiten koko joen leveydeltä.  Kalastaminen tapahtuu tyypillisesti venekunnittain, eikä pandemian hallinnan kannalta merkittäviä kokoontumisia joella tapahdu. Rajajoissa tapahtuvalla kalastuksella on merkittävä taloudellinen vaikutus paikallisesti.

Rajajoilla valtakunnan rajan tarkan kulun havaitseminen ja sen vähäisen ylittämisen valvonta on haasteellista, sillä rajaviivan tarkkaa kulkua ei ole merkitty maastoon eikä rajaviiva kulje suoraviivaisesti määritetystä koordinaattipisteestä toiseen.

Rantakalastus on mahdollista Suomen rannalta, kun noudattaa koronavirusta koskevia liikkumisrajoituksia sekä jokamiehenoikeuksia ja -velvollisuuksia.

Tenojoella kalastuslupien myynnin hoitaa Lapin ELY-keskus, ja myynnin aloittamisesta tiedotetaan lupakaupan sivuilla (tenonkalaluvat.fi). Tornionjoella lohenkalastuksen luvat myydään yhteislupatoimikunnan lupakaupan kautta (yhteislupa.com). Tulevalla kaudella myös Tornionjoella on tarkoitus kokeilla saaliiden sähköistä ilmoittamista.

Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste,  0295 162 152, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Linkit:
Yleistietoa rajanylityksestä poikkeusolojen aikana:
Valtioneuvoston tiedote 7.5.2020: Työmatkaliikenne sisärajoilla sallitaan ilman vaatimusta työn välttämättömyydestä
Rajavartiolaitoksen tiedote: Ohjeistus rajanylitykseen poikkeusolojen aikana 14.5.2020 alkaen

EU och internationella frågor Fiskar