Hyppää sisältöön
Media

Suomi ajaa Itämeren lohen kalastuskiintiöiden pienentämistä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2018 11.18
Tiedote

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu maanantaina 15.10. Luxemburgiin päättämään Itämeren kalastuskiintiöistä vuonna 2019. Kokouksessa käsitellään myös tulevia EU:n ja Norjan välisiä kalastusneuvotteluja sekä tonnikalaa koskevia kansainvälisiä neuvotteluja. EU:n Itämeren jäsenvaltiot pyrkivät kokousta edeltävänä päivänä löytämään yhteisymmärryksen kalastuskiintiöistä alueellisen BALTFISH-yhteistyötoimielimen kokouksessa.

Maa- ja metsätalousministeriö tavoittelee neuvotteluissa – kuten ennenkin – Suomen eduskunnan linjausten mukaista ratkaisua. Tärkein linjaus on se, että kaikkia kalakantoja tulee hyödyntää kestävästi ja että kestävän kalastuksen taso tulee saavuttaa mahdollisimman nopeasti Itämeren kalakantojen hoitosuunnitelmaa ja tieteellistä neuvoa noudattaen.

–Euroopan komission ehdotus Itämeren silakan, kilohailin, turskan ja lohen kalastuskiintiöistä on pääosin vastuullinen ja Suomen hyväksyttävissä. Suomi ei voi kuitenkaan hyväksyä komission ehdotusta Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohen kalastuskiintiön suurentamisesta, vaan lohen kalastuskiintiötä tulisi pienentää tieteellisen neuvon edellyttämällä tavalla, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Myös tehokkaat toimet Itämeren pääaltaalla esiintyvän laittoman lohenkalastuksen estämiseksi ovat Suomen mielestä välttämättömiä. Näistä käytännön toimista neuvotellaan osana kalastuskiintiöratkaisua. Jatkotyötä tarvitaan myös turskan osalta.

Valtioneuvosto on esittänyt tänäkin vuonna toivomuksen siitä, ettei Suomen neuvotteluvaraan liittyviä asioita käsiteltäisi eduskuntakäsittelyn aikana julkisuudessa. Tätä toivotaan siksi, etteivät muut neuvotteluosapuolet olisi perillä Suomen neuvotteluvarasta ja että neuvotteluissa pystyttäisiin näin saavuttamaan mahdollisimman hyvin eduskunnan asettamat tavoitteet. 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriössä:
Kalatalousneuvos Risto Lampinen, p. 029 516 2458, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Jari Leppä Kalat