Hyppää sisältöön
Media

SYKE ja Ilmatieteen laitos perustavat Tulvakeskuksen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.5.2013 13.40
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ja liikenneministeri Merja Kyllönen ovat 17. toukokuuta 2013 sopineet, että Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos tiivistävät yhteistyötään perustamalla yhteisen Tulvakeskuksen.

Tulvakeskus vastaa tulvien ennustamisesta, tulvista varoittamisesta sekä valtakunnallisen tulvatilannekuvan ylläpitämisestä yhteistyössä elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten sekä pelastusviranomaisten kanssa. Aikaisen ja laajan viestinnän avulla on mahdollista vähentää tai estää tulvista aiheutuvia vahinkoja.

Ennustamisessa ja varoittamisessa vielä parantamisen varaa
Tulvien ennustaminen sekä niistä varoittaminen onnistuivat varsin hyvin viime vuoden syystulvien ja tämän kevään kevättulvien yhteydessä. Tulvapaikkakunnilta on saatu myönteistä palautetta, että tulva- ja pelastusviranomaisten torjunta- ja suojelutoimenpiteet käynnistyivät jouhevasti hyvien tilannetietojen ja ennusteiden ansiosta.

– Aina voi toimintaa kuitenkin parantaa. Siksi olemme päättäneet perustaa Suomeen valtakunnallisen Tulvakeskuksen, joka varoittaa ja palvelee tulva-asioissa, oli sitten kyse jokien ja järvien, meriveden tai rankkasateen aiheuttamasta tulvasta, sanoo ministeri Koskinen.

Toiminta käynnistyy vuonna 2014
Tiiviiseen asiantuntijayhteistyöhön perustuva keskus käynnistää toimintansa vuoden 2014 alusta. Käynnistyttyään se seuraa jatkuvasti sateita, vesistöjen- ja merivedenkorkeuksia ja virtaamia sekä ennustaa niissä tapahtuvia muutoksia.

Nopeasti kehittyvissä tulvatilanteissa tarvitaan hydrologian, meteorologian sekä meriveden käyttäytymisen osaamista. Tärkeitä apuvälineitä ovat pitkälle kehitetyt ennustemallit, varoitusjärjestelmät sekä asiantuntijapäivystys 24/7 -periaatteella.

– Perustettava Tulvakeskus osoittaa, että organisaatiorajat eivät ole esteenä. Nykytekniikan ja tiiviin asiantuntijayhteistyön avulla voidaan parantaa yhteiskunnan valmiuksia ylläpitää turvallisuutta ja hyvinvointia, toteaa ministeri Merja Kyllönen.

Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen Tulvakeskus hyödyntää ja parantaa molempien organisaatioiden osaamista, havainto- ja mallijärjestelmiä, operatiivisia tuotteita, jakelukanavia ja päivystysjärjestelmiä. Tulvakeskuksen tehtävät määritellään kesän ja syksyn aikana. Samalla selvitetään, miten yhteistyö ja viestintä tulisi järjestää, jotta eri tahot saisivat riittävästi ajantasaista tietoa tulvista.

Lisätietoja:
Kai Kaatra, vesihallintojohtaja, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2106
Pekka Plathan, ylijohtaja, liikenne- ja viestintäministeriö, p. 0295 34 2340