Hyppää sisältöön
Media

Tälle metsästysvuodelle 404 ilveksen metsästyskiintiö

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2016 10.46
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti asetuksella ilveksen metsästyskiintiön kuluvalle metsästysvuodelle. Poronhoitoalueen ulkopuolella saa kaataa kannanhoidollisilla luvilla enintään 404 ilvestä.

Edellisenä metsästysvuonna kiintiö oli 497 ilvestä. Poronhoitoalueelle ei esitetä suurinta sallittua saalismäärää lainkaan, sillä kanta-arvio on siellä epäluotettavampi kuin muualla maassa.

Ilveskannassa on suuria eroja Länsi- ja Itä-Suomessa, jonka vuoksi kannanhoitoalue on jaettu läntiseen ja itäiseen osa-alueeseen. Tänä metsästysvuonna kiintiö on molemmilla alueilla 202 ilvestä. Itäisen osa-alueen kiintiötä kasvatettiin lausuntokierroksen jälkeen erityisesti, jotta Kainuun metsäpeura saadaan turvattua.

Suomen ilveskanta on vahvistunut huomattavasti 2000-luvulla ja on sillä tasolla, että sitä voidaan säädellä kannanhoidollisella metsästyksellä. Yli vuoden ikäisiä ilveksiä on Suomessa Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 2 490–2 560 yksilöä. Vuonna 2015 arvio oli 2700–2790 eli kanta on hieman pienentynyt. Ilveksistä elää poronhoitoalueella 100–115 yksilöä ja muun Suomen kannanhoitoalueella 2 390–2 445 yksilöä.

Viime metsästyskaudella metsästettiin kannanhoidollisilla luvilla 486 ilvestä. Näistä 11 kaadettiin poronhoitoalueella ja 475 sen ulkopuolella. Lisäksi Suomen riistakeskus myönsi poronhoitoalueelle 53 vahinkoperusteista lupaa, joilla saatiin saaliiksi 23 ilvestä. Muulla tavoin kuin metsästykseen kuolleita ilveksiä kirjattiin 41. 


Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Jussi Laanikari, p. 0295 162 432, jussi.laanikari(at)mmm.fi

Eläimet ja kasvit Riista