Hyppää sisältöön
Media

Tapaninpäivän myrskytuhojen arviointi on alkanut

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.12.2011 11.46
Tiedote -

Tapaninpäivänä riehunut myrsky on vaurioittanut ja kaatanut puita eri puolilla Etelä- ja Länsi-Suomea. Todennäköisimmin puustovahingot ovat suurimmat maan lounaisosan sisäosissa. Puita on kaatunut eniten aukeiden reunoilla, järvien rannoilla sekä tuoreilla harvennushakkuualoilla. Myös tälle päivälle ennustettu myrsky voi aiheuttaa tuhoja metsissä.

Alueellisissa metsäkeskuksissa (1.1.2012 alkaen Suomen metsäkeskus) aloitetaan nyt myrskyn aiheuttamien metsätuhojen arviointi. Tuhoarvio tehdään yhteistyössä muiden metsäalan toimijoiden kanssa. Maa- ja metsätalousministeriö on pyytänyt metsäkeskuksia toimittamaan ensimmäisen arvion tuhoista perjantaiaamuun mennessä.

Arvion valmistumisen jälkeen maa- ja metsätalousministeriö arvioi yhdessä metsäkeskusten ja Maanmittauslaitoksen kanssa, onko tarpeen käynnistää tuhoalueiden ilmakuvaus. Jos ilmakuvaus katsotaan tarpeelliseksi ja se on sään puolesta mahdollista toteuttaa, ovat kuvat kaikkien käytettävissä.

Maa- ja metsätalousministeriö muistuttaa, että myrskypuiden korjuu kannattaa jättää ammattilaisen tehtäväksi. Omatoimista myrskytuhopuiden korjuuta ei suositella. Myrskytuhopuiden korjuu vaatii erityistä huolellisuutta ja turvallisuuden takaamiseksi se suositellaan tehtäväksi koneellisesti. Myös tarpeetonta liikkumista myrskytuhoalueella on vältettävä. Erityisesti on huolehdittava, etteivät lapset mene leikkimään myrskytuhopuiden tai niiden juurakoiden läheisyyteen.

Metsää tuhoalueella omistavan kannattaa olla yhteydessä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, metsäpalveluyrittäjään tai metsäyhtiöön jatkotoimia varten. Myrskytuhopuiden korjuu pyritään tekemään mahdollisimman ripeästi.

Puunkorjuun ehtii tekemään kesään mennessä, sillä talvella kaatunut puu ei pilaannu niin herkästi kuin kesällä. Ensivaiheessa korjataan myrskypuita, jotka ovat aiheuttaneet sähkökatkoja ja poistetaan liikenteelle, ihmisille ja muulle kiinteälle omaisuudelle vaarallisia puita ja puuryhmiä.

Alueellisten metsäkeskusten viranomaiset antavat poikkeusolosuhteisiin liittyviä määräyksiä hakkuista ilmoittamisesta, niiden aloittamisesta ja erityiskohteiden huomioon ottamisesta myrskypuita korjattaessa.

Edellisen kerran Suomen metsiä runtelivat Asta-, Veera-, Lahja- ja Sylvi-myrskyt vuoden 2010 heinä-elokuun vaihteessa. Metsäntutkimuslaitoksen tekemän arvion mukaan tuolloin kaatui kaikkiaan 8,1 miljoonaa kuutiometriä puuta. Näitä myrskypuita on korjattu viime kesään saakka. Marraskuun 2001 Pyry- ja Janika-myrskyt kaatoivat puolestaan yli seitsemän miljoonaa kuutiometriä puuta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen, 040 751 8436
ylitarkastaja Sanna Paanukoski, 040 771 4113
Lisätietoja metsäkeskuksesta:
metsätuhoyhdyshenkilö Yrjö Niskanen, 0400 653 863
Metsäkeskusten myrskytuhosivusto: www.metsatuhovalmius.fi, josta löytyvät linkit alueellisten metsäkeskusten myrskyvalmiussivuille.