Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Tiilikainen tapaa pohjoismaiset kollegansa Turussa 29.6.2016

jord- och skogsbruksministeriet
Julkaisuajankohta 22.6.2016 11.30
Uutinen
Kuva: Søren Sigfusson/norden.org

Maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerineuvosto (MR-FJLS) kokoontuu vuosikokoukseensa Turkuun 29.6.2016.

Kokouksessa on tarkoitus käydä poliittista keskustelua pohjoismaiden yhteisistä elintarvikevientiin liittyvistä mahdollisuuksista. Asialistalla on myös pohjoismaisen sinisen biotalouden tiekartta, pohjoismaiden uusi metsästrategia sekä alkutuotannon konkreettiset ratkaisut YK:n kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi.   

– Pohjoismailla on paljon annettavaa tavoitellessamme YK:n muun muassa kestävää taloudellista kasvua, kestävää kulutusta ja tuotantoa sekä kestävää merien ja vesivarojen käyttöä koskevia tavoitteita. Pohjoismaisen yhteistyön kautta voimme paremmin tunnistaa ja soveltaa ratkaisujamme ja levittää niitä muualle maailmaan, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, MR-FJLS:n puheenjohtaja vuonna 2016.  

Ministerit tutustuvat myös ministerineuvoston suomalaisen puheenjohtajiston edellispäivänä järjestämien kahden asiatuntijaseminaarin tuloksiin. Seminaariaiheita ovat biomassan kestävyyskriteerit ja pohjoismaiden ilmastonmuutoksen vastaiset toimet maataloudessa.

Pohjoismaisella yhteistyöllä halutaan vahvistaa pohjoismaisia sekä alueellisia etuja ja arvoja globaalissa maailmassa. Yhteiset arvot auttavat vahvistamaan Pohjolaa yhtenä maailman innovatiivisimmista ja kilpailukykyisimmistä alueista.

Lisätietoa:
tiedottaja Saara Pietilä, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 387
ylitarkastaja Lotta Heikkonen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 139
vanhempi erityisasiantuntija Heidi Orava, Pohjoismaiden ministerineuvosto, p. +45 217 171 48

Bioekonomi EU och internationella frågor Fiskar Kimmo Tiilikainen Mat och jordbruk Natur och klimat Skogar