Hyppää sisältöön
Media

Tilatukeen muutoksia vuodelle 2011

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.1.2011 14.00
Tiedote -

Valtioneuvosto vahvisti tänään tilatuen tasatuen arvot vuodelle 2011. Lisäksi päätettiin EU:n valkuaiskasvipalkkion sekä tärkkelysperunan tukien siirtämisestä tilatukijärjestelmään. Valkuaiskasvipalkkio siirtyy tilatukijärjestelmään vuonna 2011 ja tärkkelysperunan tuet vuonna 2012. Nämä tuet ovat EU:n kokonaan rahoittamia. Tilatuki koostuu alueellisesta tasatuesta, tilakohtaisista lisäosista ja erityistukioikeuksista.

Muutoksessa on kyse EU:n vuonna 2003 sopimasta maatalouspolitiikan uudistuksesta, jonka täytäntöönpano Suomessa alkoi vuonna 2006. Sonni- ja härkäpalkkion, tärkkelysperunan tuen ja maitopalkkion perusteella vuonna 2006 muodostettuja lisäosia alennetaan vuodesta 2011 alkaen. Vuosina 2011–2013 lisäosien suuruus on 70 prosenttia ja vuosina 2014–2015 35 prosenttia aikaisemmasta tasosta. Tästä asteittaisesta alentamisesta päätettiin vuonna 2005, kun tilatuen perusteet säädettiin.

Lisäosista vuonna 2011 vapautuvista varoista siirretään kunkin alueen tasatukiin yhteensä 19,9 miljoonaa euroa sekä 2,1 miljoonaa euroa Etelä-Suomen (AB-tukialueen) lypsylehmäpalkkion rahoittamiseen.

Nämä päätökset on valmisteltu yhdessä valtion ja maataloustuottajien keskusjärjestöjen (MTK ry ja SLC r.f.) kanssa. Neuvottelutulokset allekirjoitettiin vuosina 2005 ja 2009.

Tilatuen alueellisen tasatuen arvoksi vuonna 2011 vahvistettiin A-tukialueella 248,60 euroa/hehtaari, B-C1 tukialueella 202,50 euroa/hehtaari ja C2-C4 tukialueella 167,98 euroa/hehtaari.

Sokerijuurikkaan tilakohtaisen lisäosan arvoksi vahvistettiin 92,82 euroa perustoimitusoikeuden tonnia kohti.

Linkki: MMM - 090612_terveystarkastus ja
Linkki: MMM - 050301 tilatukijärjestelmän neuvottelutulos vuodelta 2005

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Juha Palonen, p. 09 160 52935, 0400 812 935

Sirkka-Liisa Anttila