Hyppää sisältöön
Media

Tullin toimivalta eläintautilain valvonnassa laajenee

Tullimaa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.3.2019 10.43
Tiedote

Tasavallan presidentti vahvisti 15.3.2019 eläintautilain muuttamista koskevan lain, joka laajentaa Tullin toimivaltaa eläinten ja eläinperäisten tuotteiden siirtojen valvonnassa. Muutos tehostaa muun muassa afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimia sekä puuttumista lemmikkieläinten laittomaan kauppaan. Laki tulee voimaan 1. huhtikuuta 2019.

Ruokaviraston ja aluehallintoviraston tulee eläintautilain mukaan valvoa, että eläinten ja eläinperäisten tuotteiden siirroissa toisista EU:n jäsenmaista noudatetaan eläintautilainsäädäntöä ja todettujen tautitapausten johdosta toteutettavia suojatoimenpiteitä. Tarkastuksia maan rajoilla tehdään pistokoeluonteisesti tai epäiltäessä vaatimuksia rikottavan. Tulli on tähän mennessä voinut vain avustaa Ruokavirastoa ja aluehallintovirastoa tarkastusten suorittamisessa, mutta jatkossa Tulli voi tarvittaessa suorittaa tarkastuksia myös itsenäisesti.

Useissa EU-maissa esiintyvä ja Suomen sikataloutta ja lihateollisuutta uhkaava afrikkalainen sikarutto leviää muun muassa matkustajien mukanaan tuomien elintarvikkeiden välityksellä. Lisääntyneet koirien ja kissojen laittomat eli ilman vaadittuja rokotuksia, lääkityksiä ja asiakirjoja tapahtuvat siirrot lisäävät puolestaan useiden tautien kuten rabieksen leviämisen riskiä. Kaupattavat eläimet kasvatetaan lisäksi usein olosuhteissa, joihin liittyy vakavia eläinten hyvinvointiongelmia.

Eläintautilakiin lisättiin samassa yhteydessä säännös, joka koskee toiminnanharjoittajien kuten satamanpitäjien ja matkanjärjestäjien velvollisuutta tiedottaa matkustajille vakavan eläintaudin leviämisen estämiseksi säädetyistä kielloista ja toimenpiteistä. Tarkemmat säännökset tiedottamisvelvoitteen kohdentumisesta annetaan myöhemmin valtioneuvoston asetuksella.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Kajsa Hakulin, p. 02951 62361, sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi
Lainsäädäntöneuvos Johanna Wallius, p. 02951 62244, sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi
Tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen, p. 040 332 6193, etunimi.sukunimi@tulli.fi

Eläimet ja kasvit