Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä: Sadevedet ja vesihuollon riskit hallintaan uusin keinoin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.6.2010 8.42 | Julkaistu suomeksi 3.12.2014 klo 4.12
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriön asettama vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä esittää muutoksia vesihuoltolakiin sekä maankäyttö- ja rakennuslakiin. Ehdotusten tarkoituksena on parantaa riskeihin varautumista vesihuollossa sekä tehostaa taajamien sade- ja sulamisvesien hallintaa. Myös vesihuoltolaitosten taloudenpidon läpinäkyvyyttä halutaan lisätä.

 

Tänään maa- ja metsätalousministeriölle jätetyn työryhmän loppuraportin mukaan vesihuoltolaitoksille säädettäisiin velvollisuus olla selvillä toimintaansa kohdistuvista riskeistä ja laatia suunnitelma niihin varautumisesta. Vesihuoltolaitoksen tulisi varmistaa vesihuoltopalvelujen saatavuus mahdollisimman häiriöttömästi myös erityistilanteiden aikana. Laitoksen asiakkaalle ehdotetaan oikeutta vakiohyvitykseen yli 12 tuntia kestävän vesihuollon keskeytyksen perusteella. Erityistilanteisiin varautumisen parantamisen ja vakiohyvityssääntelyn avulla pyrittäisiin turvaamaan vesihuollon palvelujen toimitusvarmuus.

Työryhmä ehdottaa, että kunnalla tulisi olla kokonaisvastuu taajamien sade- ja sulamisvesien hallinnasta. Hallintaa halutaan parantaa, koska rankkasateiden odotetaan yleistyvän ilmastonmuutoksen myötä eikä kaikkia valumavesiä voida johtaa putkiviemäreihin. Vesien pidättämiseen, imeyttämiseen ja johtamiseen tulisi käyttää nykyistä enemmän maanpäällisiä rakenteita kuten avouomia sekä viheralueita.

Vesihuoltolaitosten talouden läpinäkyvyyttä lisättäisiin säätämällä vesihuoltotoiminnan erillisestä tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja tunnusluvuista sekä niiden julkaisemisesta. Työryhmä ehdottaa myös hanketta, jossa arvioitaisiin Energiamarkkinaviraston soveltuvuutta vesihuoltolaitosten toiminnan ja talouden valvontaan.
Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmän tehtävänä oli selvittää vesihuoltolain ja siihen liittyvän lainsäädännön tarkistamistarpeet sekä valmistella tarvittavat ehdotukset säädösmuutoksiksi. Työryhmän toimikausi oli 19.7.2008 - 30.4.2010. Työryhmä on tehnyt sääntelyehdotuksia lisäksi muun muassa vesihuollon kehittämisestä, vesihuoltolaitoksen tarkkailuvelvoitteista, vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen supistamisesta ja vesihuollon tietojärjestelmästä. Loppuraportti on ladattavissa ministeriön internet-sivuilta osoitteesta http://www.mmm.fi/julkaisut.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
työryhmän puheenjohtaja, vesihallintojohtaja Kai Kaatra, puh. 09-160 53355 tai kai.kaatra@mmm.fi
työryhmän sihteeri, lakimies Antti Belinskij, puh. 040-779 3285 tai antti.belinskij@mmm.fi