Hyppää sisältöön
Media

Valtioneuvosto vahvisti päivitetyn kansallisen metsästrategian

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 21.2.2019 13.52
Tiedote

Valtioneuvosto vahvisti tänään periaatepäätöksellään metsäneuvoston joulukuussa hyväksymän päivitetyn kansallisen metsästrategian. Vuonna 2015 alun perin hyväksytyn strategian visio ja tavoitteet pysyivät pääosin ennallaan, mutta hankeosiota uudistettiin vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä. Strategiassa huomioidaan nyt aiempaa selkeämmin muun muassa keinot ilmastokestävyyden ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

Strategiassa kuvataan metsäalan kehittämisen painopistealueet ja toimenpiteet, joihin julkinen valta lähivuosina keskittyy osana alan yhteistä kehittämistä. Osa alkuperäisen strategian hankkeista on jo viety loppuun ja niiden tilalle on valmisteltu uusia, ajankohtaisia kokonaisuuksia.

Strategiaan lisätyt kokonaan uudet hankkeet koskevat ilmastokestävää metsätaloutta, kansainvälistä metsäpolitiikkaa ja EU-vaikuttamista sekä puusta valmistettavia tuotteita. Läpileikkaavina hankkeina strategiassa korostuvat digitalisaatio sekä moniarvoisen viestinnän ja vuorovaikutuksen lisääminen. Metsänhoitomenetelmien monipuolistaminen, monimuotoisuuden turvaaminen, vesiensuojelu ja monipuolistuva elinkeinotoiminta ovat lisäksi nyt mukana entistä useammassa strategian hankkeessa.

- Päivitetty metsästrategia luo metsäalalle ennustettavuutta ja vakautta ja tukee koko metsäalan arvon lisäystä. Samalla päivityksessä korostuvat metsäluonnon monimuotoisuus ja metsien käytön ilmastokestävyys, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Tavoitteena kokonaisvaltainen kestävä kehitys

Strategian päivitystä ohjasivat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Agenda 2030), joiden mukaan politiikkatoimien suunnittelussa tulee ottaa tasapainoisesti huomioon sekä ympäristö, talous että ihminen. Strategiassa huomioidaan näin talouden lisäksi aiempaa selkeämmin myös ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys.

Vaikka metsien kasvu onkin kiihtynyt, hakkuutavoite on strategiassa yhtä suuri kuin vuonna 2015 ja merkittävästi pienempi kuin puuntuotannon kannalta kestävät hakkuumahdollisuudet olisivat. Aktiivisella ja kestävällä metsien hoidolla pyritään myös jatkossa siihen, että metsien kasvu lisääntyy. Raaka-ainetta riittää näin teollisuuden tarpeisiin ja korvaamaan fossiilisia raaka-aineita samalla kun metsät ja puusta valmistetut tuotteet säilyvät hiilinieluina.

Ilmastonmuutos lisää metsätuhoriskejä ja strategiassa kiinnitetään siksi erityistä huomiota ilmastonmuutokseen varautumiseen kuten sekapuustojen suosimiseen ja vieraslajien torjuntaan. Ilmastopolitiikkaa tuetaan myös lisäämällä tietämystä suometsien hoidosta, hiilivarastojen ja hiilensidonnan kehittymisestä sekä metsien ja metsänhoidon vaikutuksista ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

Monimuotoisuuteen liittyvissä hankkeissa käsitellään talousmetsien luonnonhoitoa, METSO-ohjelmaa ja metsäpuiden geenivarojen säilyttämistä. Muutoin metsiin liittyvää monimuotoisuuden suojelua ohjaa kansallinen biodiversiteettistrategia, jota metsästrategia siis osaltaan täydentää. Kun biodiversiteettistrategiaa aikanaan päivitetään, muutokset otetaan huomioon myös metsästrategian tavoitteissa ja toimenpiteissä.

Metsästrategian tavoitteiden saavuttaminen edellyttää muun muassa rahoituksen oikeaa kohdentamista. Rahoitustarpeita kohdistuu etenkin tutkimus- ja kehittämistoimintaan, METSO-ohjelmaan ja monipuolisen infrastruktuurin ylläpitoon.

Laajan sidosryhmäyhteistyön ja useiden kuulemiskierrosten perusteella päivitetty Kansallinen metsästrategia 2025 hyväksyttiin metsäneuvostossa joulukuussa 2018. Metsäneuvosto on valtioneuvoston asettama elin, jonka tehtävänä on tukea maa- ja metsätalousministeriötä laajakantoisissa ja periaatteellisesti tärkeissä metsäpoliittisissa kysymyksissä. Vuonna 2015 viimeksi asetetun neuvoston keskeisenä tehtävänä on ollut seurata ja edistää kansallisen metsästrategian toteuttamista ja tehdä ehdotuksia ohjelman kehittämiseksi. Nykyisen neuvoston nelivuotinen toimikausi päättyy kesäkuussa. Kansallisen metsästrategian uudistamiseen ryhdyttiin keväällä 2018.

Päivitetty Kansallinen metsästrategia 2025

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Kokkonen, p. 029 516 2444
ylijohtaja Juha S. Niemelä, p. 029 516 2009
erityisasiantuntija Katja Matveinen, p. 029 516 2287 (lomalla, paikalla taas 25.2. alkaen)
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@mmm.fi